Uusi silppuri testauksessa

Pitkästä aikaa tokoa, olin kaukalolla yksikseni. Ohjelmassa paikkamakuuta, ruutua, ohjattua, kiertoa ja seuraamista.

Paikkamakuuta silläaikaa, kun pystytin kehän. Ruutu ja merkki vierekkäin, lisäksi viljelin kahdeksan kappaletta matalia tötsiä molempien ympärille ja vielä noutokapulat merkin tienoille.

Seuruuta pieni pätkä ennen paikallaoloa. Tosi hyvä kontakti, tosi hienoa seuraamista. Nätit käännökset sekä oikeaan, että vasempaan ja myös täyskäännökset.

Paikkamakuu meni hyvin, oli skarppina, kun huseerasin. Palkan jälkeen otin vielä pätkän itse piilossa. Pysyi hyvin, jossain vajaa minuutin tienoilla huomautin, kun haisteli paljon. Kurkkasin siis puhelimen kameralla reunan yli. Perkele, nousi 1.50 kohdalla, kun tarkoitus oli ottaa kaksi minuuttia. Perrrkele.

Ruutua alustalla, ekalla toistolla oli vähän hämmentynyt kaikista ylimääräisistä härpäkkeistä, mutta onnistui ekan jälkeen hyvin. Kahden toiston jälkeen alusta pois, kaksi toistoa sillä tavalla. Jää ihan hivenen eteen mun makuun, mutta positiivista on nyt se, että jää seisomaan sinne. Tähän astihan se on tullut heti pois kosketettuaan alustaa. Mun tekisi mieli kokeilla kosketusalustan rinnalla ihan naksuttimella oikean paikan etsimistä ilman alustaa. Jos vähän saisi vielä enemmän Kikille ajatusta oikeasta paikasta. Mun edelliset koirat on tehneet kaikkea mahdollista sekaisin, mikä on mun mielestä johtanut melkein parhaiten hyvään lopputulokseen.

Ohjattua noutoa seuraavaksi. Kiki seisoi nyt kiltisti paikallaan, kun heitin kapulat vuorotellen sivulle. Tai no, vähän teputteli jaloilla, mutta melkoinen edistys kuitenkin jo muutamassa treenissä. Osui oikeaan molemmilla toistoilla, sen jälkeen vein kapulat kävellen sivuille ja taas haki molemmat oikein. Ensi kerralla ajattelin tehdä täysmittaisen ohjatun. Zeron kanssahan mä hilasin kapulat pikkuhiljaa taaemmas, mutta en tiedä onko se ensinnäkään tarpeen ja toisekseen edes tarkoituksenmukaista. Nythän sääntöjen muuttuessa koiran pitää ihan oikeasti opetella erottamaan ne kolme kapulaa toisistaan - ei voi enää luottaa siihen, että opettaa koiran juoksemaan kapulalle nätillä kaarteella.

Kiertoa ehkä noin 20 metrin päästä. Vähän häiriötreeniä, heitin kapulat ja lähetin kiertämään. Pari kertaa kiersi kapulan ja pari kertaa haki kapulan pois, kunnes äkkäsi mitä tehdä. Ihan ei vielä virittely toimi eikä kauhean hyvin kuuntele käskyjä. Kikikin alkaa olla sen ikäinen ja sellaisella tasolla, että jonkinnäköinen kuuntelutreeni voisi tehdä ihan terää.

Noutoa vielä ihan yksittäinen toisto, voi saakeli, kun tämä taas puree kapulaa, ärsyttävää! Pisti yhden kapulan melkein kokonaan silpuksi, toooosi kiva. Yritin pelkkää pitoa, se menee hyvin niin kauan kun ollaan paikallaan. Mälviminen alkaa samantien, kun aletaan liikkua. Yritin samoja temppuja, kuin viime vuonna on neuvottu - leikitään toisella kädellä, kapula toisessa kädessä; iskunoutoa jne. mutta mikään ei nyt kyllä auttanut. Myöskään merkin kierto ei toiminut, syö entistä hanakammin. Kiki oli päättänyt pistää kapulan silpuksi ja sillä siisti. Ainoa, mikä vähän auttoi, oli napakka kielto, tosin alkoi sen jälkeen tiputella kapulaa. Huooookauksen huokaus. Vähäsen tulee kalliiksi tämä harrastus, kun kerran vuodessa saa ostaa uuden sarjan ohjatun kapuloita. Voi helevetti ton koiran kanssa, sanon mä. On siinä kans yks silppuri.

Treenien lopuksi Kiki pääsi kuntosalille - juoksutin sitä jyrkkää juoksuhiekkaista rinnettä ylös ja alas. Tätä voisi tehdä vähän useammin ja säännöllisemmin, jospa tämä saisi vähän lihasta luiden päälle.

Ensi kerralla:
- Ruutu: naksuttele pelkkää paikkaa ihan läheltä
- Paikkamakuu: hieman lyhyempi aika, palkkaa 1.30 - 1.40 kohdalla
- Ohjattu: täysmittainen ohjattu, namilla koira seisomaan
- Kierto: evl-kierto-ohjattua hyppyineen kaikkineen
- Nouto: ei aavistustakaan, mitä tälle tekisi
- Seuraamiseen tarvittais kipeästi liikkurointia
- Paikkamakuuseen tarvittais seuraa ja häiriötä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa