Vuoden ensimmäiset esineruudut ja vähän jälkeäkin

Jee, pk-kausi on korkattu nyt ihan virallisestikin! Tarkoitus oli treenata ensimmäistä kertaa hakua, mutta sairastapauksen vuoksi päädyttiin tekemään pienemmällä porukalla esineruutua. Metsässä on onneksi helppoa pitää kiinni turvaväleistä ja estää pöpöjä leviämästä.

Mitä blogia selailin, viime kesänä ei kyllä ihan hirveästi esineruutua treenattu tai sitten en vaan muistanut aina kirjoittaa ylös joka treeniä. Tällaisia ajatuksia löysin viime vuodelta: 

Ongelmat:
1. Määrätietoinen, suoraviivainen eteneminen lähettäessä ei vielä oikein toimi ja usein jää haahuilemaan lähialueelle
2. Esineiden motivaatio ei ole riittävää, ei välttämättä viitsi nostaa, jos esine ei miellytä
3. Palautus on huono, saattaa tiputtaa matkan varrelle.

Nämä asiat voin kyllä edelleen allekirjoittaa, samojen haasteiden kanssa taistellaan vieläkin. Toki ei olla pitkään aikaan treenattu, pitää vähän kuulostella, miten lähtee sujumaan. Suora, määrätietoinen eteneminen varsinkin on vieläkin haaste, jää helposti pyörimään lähistölle. Palautus ja esinemotivaatio on ehkä aavistuksen lisääntynyt, täytyy testailla erilaisia esineitä.

Mulla oli runsaasti ratkaisuideoita, jotka vieläkin kuulostavat hyvältä:

Eteneminen:
- Haamut, sitä ollaan tehtykin porukalla aika paljon, eli apuihminen seisoo takalinjalla
- Vieminen yhdessä tai että itse vien, tätä olen tehnyt yksin treenatessa aika paljon
- Avustaja vie niin, että koira näkee ja voi vähän hetsata koiraa - tätä ollaan tehty, mutta helposti jää kiinni ihmiseen, jos se tulee pois metsästä
- Riittävän lyhyet treenit eikä monta toistoa

Esinemotivaatio:
- Kotona olen yrittänyt tehdä erilaisten esineiden tuomista, se ei tunnu olevan vaikeaa ainakaan kotioloissa
- Voisiko tehdä lyhyeltä matkalta ihan pelkkää noutoa? Vaikka ihan heittämällä?
- Kunnon kehuminen heti nostettaessa ja karkuun juoksu, tätä olen tehnytkin ja on ehkä vähän auttanut sekä esineiden nostoon että palautukseen - samaan tapaan kuin tokossa kapulan nostotreenit
- Aluksi helpompia esineitä, että ylipäätään saa nostamaan ja palauttamaan - superpalkka

Palautus:
- Heitto lyhyeltä matkalta ihan noutona voisi auttaa tähänkin
- Haluaisin kokeilla samaa kuin tokon merkinkierrossa: avustaja pitäisi koiraa, itse etenen ruudun takaosaan ja heitän esineen kauemmas - kutsu ja lähetys etsimään. Näin tulee vahvistettua suoraviivaista etenemistä ja samalla palautusmatka on kuitenkin lyhyempi.

Sitten itse treeniin: 

Tallottiin kapea kaistale, ideana suora eteneminen. Esineiksi valitsin kohtuullisen helppoja, isoja, helposti tartuttavia esineitä. Kaveri meni takalinjalle seisomaan ja heitti yhden esineen kerrallaan itsestään pari metriä poispäin. Näin Kikillä oli kiintopiste mihin juosta. Aluksi mietin, mahtaakohan se ihan mennä sekaisin haun ja esineiden välillä, mutta Kikistiina muisti heti, mitä oltiin tekemässä. Sillä on kyllä loistava muisti.

Yhteensä neljä esinettä. Joka kerta se ampaisi suoraan kohti seisovaa miestä, sai hajun esineestä melkein heti ja alkoi samantien tarkentamaan hajua. Hyvin nosti ja toi kaikki esineet. Lähdin itse juoksemaan poispäin saadakseni palautukseen vielä lisää varmuutta ja nopeutta. Kertaakaan ei tiputtanut matkan varrelle, toi joko käteen tai tiputti (luvan kanssa) esineen mun jalkoihin.

Nyt täytyisi vaan miettiä, miten tuon voimakkaan avun saisi häivytettyä ilman, että eteneminen menee taas pyörimiseksi. Lähetyksen kanssa voisi olla tarkempi - nyt välillä lähetin sen pannasta pitäen ja Kiki seisten, mutta voisi alkaa vaatia, että tulee nätisti sivulle ja lähtee vasta luvalla. Kauhean mielellään se varastaisi. Tätä täytyy ehdottomasti kyllä jatkaa, paljon on tässäkin vielä tekemistä.

Treenien jälkeen talloin vielä ihan lyhyen jäljen, ajatuksena oli taas ihan vaan muistuttaa kepeistä.

Pohjana vaihtelevaa kangasmetsää, pituutta noin 200 metriä, neljä keppiä, hyvin tuore jälki, jana noin 5m.

Tällä kertaa eka osuus oli selkeästi pidempi: noin 100 askelta ennen ekaa keppiä. Sen jälkeen 40/50/80 askelta, noin suurin piirtein, jos osasin laskea. Kai se suunnilleen tekee yhteensä vajaa 200 metriä.

Jana lähti tällä kertaa ihan umpimetsässä, en myöskään merkannut mitenkään jälkeä tai jäljen risteyskohtaa, vaan pistin mieleeni tietyt maamerkit. Jana oli noin viisi metriä ja jälki lähti sieltä lähes samaan suuntaan, hieman viistosti vasemmalle. Kiki lähti nätisti suoraan ja nosti jäljen sujuvasti.

Alun jäljesti varsin sujuvasti ja näytti lupaavalta, silti ajoi sujuvasti ekan kepin yli. Voi huokaus. Tosin, just ennen keppiä jälki meni polun yli, mikä oli pikkasen hankalaa ja Kiki meni tarkistamaan polun. Jäin seisomaan ja se meni takaisin jäljelle, mutta olisiko se sen verran sekoittanut, että ohitti kepin?

Toiseen keppiin reagoi, nosti mutta pudotti ja meinasi jatkaa jäljestystä. Pysähdyin ja sanoin ystävällisesti, että missä keppi. Tähän reagoi ja palasi nostamaan keppiä, siitä hyvä palkka.

Kolmas keppi nousi tosi nätisti, tässä välillä jälki vähän poukkoili ja Kiki meni tarkistamaan harhan, luultavasti riistan jäljen.

Neljännestä kepistä meni tyystin ohi, enkä ihan tarkkaan tiedä, menikö jäljen sivussa vai mitenkä. Tämän takia mä yleensä merkkaan jäljet, koska muutenhan on vaikea tietää tällaisia. Oon nyt kuitenkin päättänyt olla merkkaamatta, jotta opin itse paremmin luottamaan koiraan.

Kikin lukeminen on kohtuullisen vaikeaa, koska se jäljestää muutenkin korkealla nenällä ja häntä pystyssä. On tosi vaikea sanoa, milloin se on jäljellä ja milloin ei. Tuossa, kun se eksyi oletettavasti riistan jäljelle, se jäljesti ihan samaan tapaan, mutta vaan hitaammin ja haisteli hyvin tarkkaan - tästä mä päättelin, että kyseessä on riista eikä toisen ihmisen talloma jälki.

Jotain tuohon keppiongelmaan täytyisi keksiä. Auttaisiko ikä tähän? Nythän olen ajanut jäljen melko tuoreekseltaan, ehkä mun pitäisi vaan reilusti antaa sen ensin vanheta? Taidan ensi kerralla kokeilla niin. Keppien hajustaminen ainakin oli melko perusteellista, koska ne oli mulla taskussa esinetreenin ajan.

Jatketaan nyt kuitenkin harjoituksia ja ehkä voisi tehdä vieläkin pidemmän jäljen. Itse jäljestys ei näyttäisi olevan ongelma ja Kiki rakastaa sitä vieläkin enemmän kuin itse keppejä. Ei sitä ihan hirveästi tuntunut edes haittaavan jäljen loppuminen, kun otin siltä valjaat pois ja totesin, että tämä oli tässä, ei löytynyt keppiä. Hyvä toisaalta niin, ettei ota itseensä. Toivotaan, että Kiki teki kovasti muistiinpanoja tästäkin treenistä.