Hakutykki liikenteessä

 Pitkästä aikaa hakutreeneissä, voi että Kikillä oli kivaa! Emäntä kastui läpimäräksi lantiosta alaspäin jo heti ekan vartin aikana ja siinä sit käveltiin märissä vaatteissa ja kengät sanoi lits-läts, joten taitaa olla matka ulkoiluvaatekauppaan seuraavaksi. 

Maastona Anidentin takana oikealla, uusi rata kallion päälle, oikealla suota ja vasemmalla pientä kalliota. Pääsääntöisesti ihan kivanoloista. 

Kikille neljä suoraa pistoa, tarkoitus oli ottaa viimeiselle ääniapu. Neljä nättiä suoraa pistoa, ei ongelmia. Vikalle oli jo aivan menossa, joten en ottanut apua siihen. 

Vähän alkaa tuntua, että Kiki kaipaisi uusia haasteita tähän. Nämä neljä suoraa pistoa -treenit alkavat käydä vähän yksitoikkoisiksi. 

- Etenevää haluaisin vielä kokeilla, siihen jotain avustusta tarvitsisin. Haamu esimerkiksi siihen, joka sitten siirtyy eteenpäin aluetta? 

- Sisääntuloja ollaan tehty, niihin voisi lisätä yliheitot. 

- Tyhjiä ei olla juurikaan tehty, mutta niitäkin voisi tietysti pikkuhiljaa alkaa ottaa mukaan. Varsinkin jos en saa eteneviä toimimaan muuten järkevästi, niin ehkäpä siirryn sitten suoraan vaan tyhjiin. En oikein usko, että eteenpäin liikkumisessa erityisemmin pitäisi olla ongelmaa, etenevissä on ehkä lähinnä ollut se, että se ei näe syytä edetä etukulmaan, jos se tietää missä maalimies on. 

- Kahta valmista maalimiestä samalla puolella voisi joku kerta kokeilla - näin se on kuunneltava ja edettävä sinne, mihin mä lähetän. 

- Lähimaalimiestä voisi kans kokeilla joskus: yksi ukko 50 metrissä, toinen lähempänä. Jos ei nappaa lähimaalimiestä, niin voivoi, jos nostaa sen, niin katsotaan, irtoaako samasta lähetyspaikasta vielä viiteenkymppiin. 

- Ilmaisu olisi saatava kuntoon ja otettava treeneihin mukaan. 

- Umpipiiloja olisi kiva ottaa treeneihin enemmän, ei olla vähään aikaan niitäkään treenattu

- Kuumia piiloja, niitä oli nytkin, eikä ole vaikuttanut Kikin etenemiseen

- Mökkikylä, hämypiiloja: näitä olisi kiva ottaa treeneihin mukaan ja testata, miten reagoi 

Kuva, joka ei liity varsinaisesti mihinkään. Juustofondueta, kolaa ja siideriä, oijoi. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa