Epämesoamista ja pysähtymistä

Tokoa taas Lohjalla Pian kanssa. Ohjelmassa samaa vääntöä kuin viimeksi, eli hiljaa olemista, kehääntuloja ja liikevälejä. Lisäksi liikkeestä maahanmenoa, istumista ja seisomista. 

Sisään halliin Kiki tuli taas kauhealla ryminällä ja huudon säestämänä, mutta hiljeni aika pian. Päästiin kehään ja jopa perusasentoon ensiyrittämällä, siitä palkka. Liikkurin liikuteltaessa se edelleen mesosi hieman ja siihen puutuin tiukasti. Tekeminen loppuu hetkeksi ja hengähdetään lyhyesti. Totesin myös, että aika paljon paremmin se toimii, jos menen hakemaan Kikin maasta sen sijaan, että kutsun luokse. 

Sivulla häiriöitä: Tämä oli selkeästi tooosi vaikeaa, oikein näki, miten piti keskittyä. Mä päädyin sivulla vilkuilun suhteen siihen, että peruasennossa sinänsä ei tarvitse sotilaallisen ryhdikkäänä tuijottaa mua herkeämättä, vaan erillinen katso-käsky tarkoittaa sitten sitä. Musta tää on kaikkein selkeintä näin, koska esimerkiksi noudoissa on ihan hyväkin jos se katsoo, samoin vaikkapa paikallaoloissa voi kestää ikuisuus ja koen vähän ikävänä ja ehkä epäreilunakin, että koira ei saisi silloin yhtään vilkuilla. Toki monesti mä myös vapautan sen ja pistän pötköttämään esim. loppupalautteiden ajaksi, mutta liikkeen alussa se ei ehkä ole mahdollista. Tämä ei tietenkään myöskään tarkoita sitä, että saisi tehdä mitä huvittaa - totella pitää sitten, kun käsky kuuluu, joten mitään korvattomuutta en tietenkään suvaitse. 

Liikkeestä maahanmeno: Yhtään maahanmenoa ei tehty, sen sijaan liikkurin epäennakointia. Tämäkin oli sille toooosi vaikeaa, huomaa, ettei olla pitkään aikaan treenattu liikkurin kanssa. Jostain syystä liikkurin ensimmäiseen käskyyn ei reagoinut ja toisen käskyn jälkeen meni maahan samantien. Mitä ihmettä. Mä sit kehuin sitä ääneen ja jatkettiin seuruuta, mutta tämäkään ei oikein auttanut. Toinen seuraamiskäsky oli sit se, millä saatiin onnistuneita toistoja ja ehkä jopa jotain pientä ajatuksenpoikasta meni pienen koiran päähän asiasta. 

Liikkeestä istuminen: mä en ollut ihan vakuuttunut, muistaako se koko jutun. Menestyshän on ollut vähän vaihtelevaa, joskus muistaa tosi hyvin ja joskus ei sitten millään. Nyt meni kyllä hienosti ja peilin kautta näytti ihan hienolta, mutta välillä menee kyllä perse maahan turhan hitaasti. Äh, tähän oon aikaisemmin ollut tyytyväinen, mutta ei näköjään enää. Tehtiin toistoja edessä käsiavulla, täytyy varmaan tätä jatkaa hieman. Lisäksi seuraamisen ei tarvii olla kauhean pitkä, ihan turhaa venyttää kestoa tässä vaiheessa. Hyvin toimi, kun teki pari kertaa edessä avulla ja siitä suoraan sivulle ja istu. Palkkasin nyt ihan vaan namilla, mutta toki jos mesoaminen on hallinnassa, voisi leluakin käyttää. 

Liikkeestä seisominen: testasin nyt tätäkin ja äh, se toimii oikein hyvin edestä käsiavulla, sen sijaan sivulla ei kyllä ollenkaan. Noh, täytyy vähän aikaa tehdä edestä helpotetusti ja sitten siirtää sivulle. Voisi kokeilla samaa kuin istumisessa, että tekee pari kertaa edessä ja sit heti sivulla. Pohdin tota luoksetulon stoppiakin, ehkä mä vielä yritän sitä takapalkkaa, jota aloiteltiin silloin syksyllä. 

Vauva alkoi olla känkkäränkkä, joten piti lopettaa tähän. Ihan hyvin kuitenkin tuntuu palaute mesoamisesta menevän perille, nytkin oli viereisellä kentällä agilityihminen, joten aika pahat häiriöt tuolle. 

Voisi tuota kuvanmuokkaustakin yrittää opetella, niin saisi vähän elvytettyä tällaisia huonoja otoksia


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa