Ilmaisutreenit ja pohdintaa ilmaisusta

Melkein -15°C pakkanen ja lunta polviin asti - mikä ihanteellisin keli treenaamiseen siis. Paikkana Nuuksion parkkipaikka teollisuushallien takana. 

Muita odotellessa minitottis, lähinnä seuraamista. Liikkeellelähdöt toimi hyvin (ja oli hiljaa!) ja piti kontaktin hyvin. Käännökset vasemmalle oli hienoja, oikealle vähän nukkui ensiksi. 

Ilmaisuja ensin ihan 10m päästä, haukkui ärsyttävästi aina matkalla. Totesin, että en voi suvaita tätä ja kutsuin joka kerta takaisin. En oikein saanut toimimaan, joten menin ihan maalimiehen viereen eli käytännössä ilmaisua ilman matkaa. 

Maahanmenon kanssa mä en kans oo oikein ollut johdonmukainen, mutta mä luulen, että se täytyy vaatia Kikiltä vastaisuudessa aina. Mä oon ajatellut, että annan sen itse valita asennon ja mulle on ihan sama, missä asennossa se on, jos se vaan jaksaa haukkua ja pysyy pois maalimiehen ulottuvilta. Pahasti vaan näyttää siltä, että se ei oikein onnistu. Haluaisi kaivaa purkin maalimiehen jalan/käden alta tosi törkeesti tai näykkii takkia/housuja/pipoja. Noin törkeä toiminta ei kyllä käy päinsä. 

Mulle ehdotettiin samantien ilmaisun muuttamista rullaan, mutta mä en vielä tässä vaiheessa halua luovuttaa. Rulla oli kyllä sellaista sekoilua Zeron kanssa, että en kyllä halua samaa. Ja, vaikka sen saisi toimimaan, niin viimeistään kolmosluokassa alkaa valeilmaisut ja sit niiden kanssa väännetään. Näitä on nähty ihan tarpeeksi. Kiki jaksaa haukkua autossa tuntikausia ja sen haukku on kovaa ja kuuluvaa. Se on myös röyhkeä ja itsevarma, eikä maalimiehen luona pysyminen tuota sille ongelmia. Puhumattakaan siitä, että en erityisen innokas ole roikkumaan henkeni kaupassa koiran perässä liinassa näytöillä :D 

Samasta aiheesta väännetään myös tokossa, haukkua pitää pyydettäessä, muuten se on kiellettyä. Ei luulisi olevan liikaa vaadittu. Mun pitää ehkä itse haukuttaa sitä nyt joka päivä ja olla tarkkana maahanmenon ja haukkumisen kanssa. Ylipäätään opettaa sille, että haukkuminen tapahtuu makuuasennossa. 

Viretilaa pohdiskelin myös. Haukkuminen kiihdyttää koiraa ja toisaalta haukkuminen on opetettu nimenomaan korkean vireen kautta. Koirasta sit riippuu, kuinka korkealle vire täytyy nostaa, jotta haukku saadaan kuulumaan. Nyt, kun Kiki osaa sano-käskyn, haukkuminen voi tapahtua myös matalemmassa vireessä. Mä en näe tota varsinaisesti ongelmana, että haukkuminen nostaa virettä ja toisin päin, koska pk-koiran pitää kyetä toimimaan järkevästi myös siinä korkeassa vireessä. Tämä on ehkä keskeinen asia, joka Zerolla ja Kikillä on erona ja miksi mä uskon, että Kikistä voi tulla huomattavasti parempi pk-koira kuin Zero oli. 

Mä voisin nyt ensin keskittyä tuohon maahanmenoon ja siinä haukkumiseen, tätä tehdään ihan lenkillä ensin itsekseen. Sit mä teen samaa niin, että laitan Kikin odottamaan ja kutsun luokse haukkumaan jne. Vireen kanssa voidaan seuraavaksi leikkiä, mähän voisin kokeilla samaa kuin tokossa, että mä otan Kikin sivulle lähetysasentoon, tiputan muutaman namin sen eteen ja annan syödä ne ensin, ennen kuin lähetän koiran suoraan nameilta ukolle. Mä luulen, että tää voisi toimia tuohon korkeaan vireeseen, että saisi sen rauhoittumaan matkalla hieman. Sit jos se ei toimi, niin samaa voi tietty kokeilla maalimiehellä. 

Kokeilin iltaruuan kanssa ihan olohuoneessa tota lähestymistä ja maahanmenoa, heti yritti haukahtaa matkalla mun luokse, en palkannut näistä. Kokeilin laittaa pari raksua sen eteen, annoin ensin luvan syödä ne ja kutsuin sit luokse. Näin se oli nyt ainakin hiljaa ja osasi mennä maahan purkille ilman erillistä käskyä. Ehkä mä unohdan sen purkki jalan alle -jutun ja teen näin, että maalimies pitää purkkia maassa ja Kiki menee sinne maahan. 

Ilmaisu siis lyhyesti: 

1. Maahan maalimiehellä 

2. Haukkuminen tapahtuu vain maassa

3. Matkalla ei haukuta, uusi lähetys ja aluksi ihan läheltä

4. Aluksi käsky maahan, sano - sitten annetaan tarjota, kun tämä sujuu 

5. Vireen säätely nameilla ennen lähetystä

Yritin tätäkin harrastusta elvytellä, mut hitsi kun sormet jäätyy! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa