Hakutreenit talven ihmemaassa

... ja tietenkään mulla ei ole siitä yhtäkään kuvaa... 

Talvi saapui siis tänne eteläänkin ja lunta oli yön aikana satanut ihan kunnolla. Koko treenin ajan satoi lisää ja mietinkin, viitsiikö kohta tuossa hangessa enää koiraa juoksuttaakaan. Nytkin tuo corgi meinasi upota mahaan asti lumeen. 

Lämpötilaa ehkä -2°C, ei lainkaan tuulta ja pieni lumisade koko ajan. Ilma ei liikkunut mihinkään ja muidenkin koirilla oli huomattavia vaikeuksia haistaa maalimies, joten varmaan melkoisen haastava keli. 

Neljä ukkoa, joista kolmas etenevä avustettuna. Halusin nyt testata, kääntyykö se oikeaan suuntaan myös, jos rata jatkuu taaksepäin. Valitettavasti rata oli huomattavasti alle 50m syvä, sen siitä saa kun päättää oikoa ja jättää tallomatta... 

Eka pisto oikealle pöheikköön meni oikein hyvin, suora pisto ja löytö. Toinen pisto noin 30 metrissä niinikään hyvä. 

Etenevä tehtiin haamulla, käänsin hetkeksi koiran pois ja lähetin sitten. Lähdin samantien kävelemään ripeästi aluetta eteenpäin ja taisin huutaa sitä vähän turhankin ajoissa. Kiki kääntyi noin 25 metrissä aluetta eteenpäin, juoksi maalimiehen ohi eikä tullut kutsusta luokse. Haahuili hetken, kääntyi sitten aluetta taaksepäin ja nosti maalimiehen. 

Vika pisto taas ilman apuja oikealle noin 40 metrissä. Tämä oli nätti ja suora. 

Äh, ärsyttää tuo etenevä ja ylipäätään, miksi ei vaan talottu aluetta ja tehty siitä riittävän syvä. Aina sitä mukamas keksii jonkun tekosyyn oikoa treenin alusta. Mä luulen, että tässä lumimäärässä treenaaminen voi olla koiran kannalta vähän ikävää. Mä en haluaisi, että Kikin erinomaisen hyvä maalimiesmotivaatio kärsii siitä, että on liian raskasta. Vaikka mistäpä sen tietää, eipä lumi lenkilläkään menoa tuntunut haittaavan. Toisaalta en usko, että pieni tauko haittaisi. Voisi hetken keskittyä ilmaisujen treenaamiseen haun sijaista ja hallissa puolestaan hioa tottista. 

Kooste vuodesta 2020 - aika paljon on tullutkin tehtyä ja koettua 

Kooste vuodesta 2020 - aika paljon kaikkea onkin tullut tehtyä ja koettua

1. Mentiin kihloihin ja suunniteltiin häitä (jaiks, 7 kuukauden päästä olisi tarkoitus juhlia häitämme!)

2. Seurattiin mini-ihmisen kasvua ja kehitystä, juhlittiin nimiäisiä, ristiäisiä ja ekoja synttäreitä

3. Vietettiin juhannusta, Kiki sai uida ja juoksennella vapaana ja treenattiin jälkijuttuja

4. Kiki kisasi kahdesti tokossa saavuttaen 2xALO1, 1xKP ja rallitokossa saavutettiin RTK2

5. Treenattiin jälkeä sekä keskenämme että parhaan Pian kanssa

6. Maailman paras Zerppaeläin lähti alkusyksystä

7. Treenattiin ahkerasti hakua ja saatiinkin ryhmään paljon uusia tulokkaita. Suoritettiin BH-koe ja kouluttauduin koetoimitsijaksi

8. Hurahdin ompelemiseen ja ompelin vauvalle tusinan verran söpöjä vaatteita

9. Nähtiin perhettä, kavereita ja syötiin ihan sikana koko ajan 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa