Tekstit

Ansun treenit 18.10. ja sähellystä tottiskentällä

Kuva
Lauantai 18.10. Ansun treenit  Onpa hyvä fiilis, sain taas hyviä neuvoja mun inhokkiliikkeisiin! Ohjelmassa liikkeestä seisomista, jäävien erottelut ja luoksetulon stoppia.  Liikkeestä seisominen: toimii hyvin niin kauan, kun on käsimerkki. Sen häivyttäminen on ollut tosi vaikeaa, eikä jotenkin onnistu yhtään. Oon tehnyt nyt ihan seuraamisen yhteydessä, joskin ehkä olen vähän kiirehtinyt tässä liikaaa.  Tätä kannattaa tehdä ihan ensin erikseen seuruusta ja opettaa hyvin se käsky. Naksuttamalla se pysähdyksen merkkaaminen toimii usein hyvin, naksuttaa siitä, kun viimeinenkin tassu pysähtyy. Tässä ei aluksi haittaa, vaikka alkuun pysähtyisi hitaasti pelkällä suullisella käskyllä. Nopeutuu kyllä aikanaan.  Jäävien erottelut: Näitähän oon jonkin verran koittanut tehdä yhdessä ja tuntuu, että erottelu toimii aina sen yhden treenin ajan, jos sen saa ajattelemaan. Sit ei kuitenkaan enää ensi kerralla muista ja tarjoaa milloin mitäkin.  Tässä on toki toisaalta tärkeää,...

Tokoa, hakua ja jälkeä kera jälkikasvun

Kuva
Maanantai - tokoa Itsekseni kaukalolla, ohjelmassa ruudun stoppia kosketusalustalla, ruudun paikkaa, liikkeestä istu ja seuraamista. Lisäksi lyhyt paikallaan istuminen mun rakentaessa ruutua.  Stoppi: Viimeksihän kosketusalusta ei oikein toiminut, kun ei mukamas muistanut asiaa. No se meni nyt hyvin, tosin tekee ärsyttävästi niin, että koskee alustaan etutassuilla ja vaihtaa sit hieman paikkaa, johon jää kököttämään. Ärsyttävä ongelma, en tiedä pitäisikö nillittää tästä vai ei. Jäi nyt kuitenkin hyvin seisomaan paikalleen käskystä eikä liikutellut jalkoja mun liikkuessa.  Ruutu: Muutama toisto läheltä alustalle samaan tapaan kuin äsken seisomista, pyysin siis koske ja seis ja siitä namipalkka. Sitten yksi toisto kauempaa alustalle, jäi seisomaan vasempaan etunurkkaan ja korjasi siitä alustalle. Kehu ja palkka. Seuraava toisto oli oikein hyvä. Siitä otin alustan pois ja teki saman taas, jäi asempaan etunurkkaan seisomaan ja korjasi oikeaan paikkaan (jossa ei nyt ollut alustaa)...

Se olisi BH Kikiperkele!

Kuva
Haimoossa 4.10. ipo-kokeen yhteydessä käytiin pyörähtämässä. Tuomarina Pentti Rapila. Ilmoittautuminen tuottaa vaikeuksia, Vuohitallin Kuutamosonaatista tulee helposti Kuutamotallin Vuohisonaatti tai Vuohisonaatin Kuutamotalli. En ylipäätään tajua tuota armeijatyyliä.  Meitä oli kolme, Kiki meni ensin paikkamakuuseen, siitä tauolle ja viimeisenä liikkeet - just väärinpäin, olisin toivonut ensin liikkeitä ja lopuksi paikkista. Juuri ennen omaa vuoroa alkoi tihkuttaa vielä sadetta, mur.  Paikkamakuu: Kikiperkele nousi jo ennen kuin eka koira oli ehtinyt henkilöryhmään asti, ravisteli, haisteli ja käveli hitaasti mua kohti. Kävelin sen viereen ja otin hihnaa. Voi saakelin saakeli! MUR!  Seuraaminen hihnassa: ihan hirveää, ei seurannut oikeastaan askeltakaan. Laahusti perässä ja hihna kiristyi useassa kohdassa. Lisäkäskyjä ehkä noin kymmenen... Täyskäännös ei toiminut ollenkaan ja 90° käännöksissä sain odotella sitä. Ihmisryhmään mentiin hihna kireällä noin puoli metriä mun e...

Ansun lokakuiset ja pk-judduja

Kuva
Ansun treenit, osa kysymysmerkki. Mulla on tainnut jäädä ainakin joku treeni välistä, koska en löytänyt blogista muistiinpanoja edelliseltä kerralta.  Tänään ohjelmassa seuraamisen kiemuroita, peruutusta ja kaukoja.  Seuraaminen Ollut jotenkin rikki, sluibailee helposti ja kadottaa kontaktin, käännöksissä irtoaa tai saan työntää edessäni. Vähäsen nostatin haukuttamalla (toinen, mitä oon nyt käyttänyt, on jalkojen välistä pujottelu, se on vähän hiljaisempi tapa) ja siitä suoraan seuraamaan.  Ei se huono ollut ja Ansunkin mielestä kyllä ihan nättiä ja piti kontaktinkin hyvin. Ehkä mun nillitys on sittenkin tuottanut tulosta, vaikkei siltä aina tunnu. Itse ehkä vielä toivoisin enemmän pk-tyylistä seuruuta, mutta tokossahan sen ei tarvitsekaan muistuttaa viritettyä vieteriä.  Vasemmalle täyskäännös oli ihan hyvä ja olen nyt oppinut ennakoimaan käännöksiä. Vasemmalle käännös oli laiska, tässä toimii hyvin, että mä vaan keskityn enemmän: tiivistää vähän askeleita ennen kää...

Viime hetken tottistreeniä

Kuva
 Vähän ollut taukoa treenaamiseta, koska omistaja on ollut flunssassa ja olen toivonut, että se menisi nopeasti ohi. Noh, nyt on taas parempi ja uskaltauduin taas hakutreeneihinkin. Yksi pienen pieni BH-koekin taitaa olla viikonloppuna, joten hupsistakeikkaa, mitään ei olla treenattu.  Keskiviikko - hakutreenit  Anidentin takana, tien vasemmalla puolella sama maasto kuin viime treeneissä, jossa vasemmalla ihan hyvää aluetta, oikealla alamäkeen "laaksoon". Viileää, ei tuulta käytännössä ollenkaan, Kikin vuorolla pieni sivutuuli.  Tarkoitus kokeilla vielä etenevää, vielä kun satunnaisesti tuuli oli sopivasti sivusuuntainen.  Eka ukko suora pisto vasemmalle, tämä oli hyvä.  Toinen pisto etenevä, tällä kertaa oikealle laaksoon, koska siinä on loistava näkyvyys. Ei edennut etukulmaan vaan ukon ja etukulman väliin, meni noin 60 metriin, ukosta ohi ja lähestyi ukkoa takaapäin, tuuli varmaan kääntyi ja sai siitä hajun ohitettuaan maalimiehen.  Kolmas ja neljäs...

Ajatuksia ja mietteitä jäljen ja haun alkeisopetuksesta

Kuva
Ajattelin nyt kirjoittaa ylös mun tämän hetkisiä ajatuksia siitä, miten lähtisin uutta pentua kouluttamaan jäljelle ja hakuun. Kiki on nyt kohta neljävuotias, maasto ei vielä läheskään valmis, mutta nyt jo huomaa, että erityisesti jäljellä olisin voinut tehdä asiat hieman toisin. Haussa sen sijaan tuntuu, että aika hyvin on edetty ja ainakin vielä näyttää ihan lupaavalta. Seuraavaa pentua tuskin on vielä pitkään aikaan tulossa, joten ihan hyvä tässä vaiheessa kirjoittaa ajatuksia ylös.  Jälki   Kiki on aina ollut luonnostaan todella hyvä jäljestämään. Jo pentuna sen nenä oli jatkuvasti maassa ja se seurasi eläinten jälkiä tosi sinnikkäästi, se ei harrastanut samanlaista villiä poukkoilua kuin esim. Zero. Lyhyet namijäljet pellolla menivät tosi hyvin, pieni pentu jaksoi keskittyä todella hyvin huolimatta siitä, että muualla se oli täysin keskittymiskyvytön hulivili ja mistään tokosta tai agilitystä ei tullut yhtään mitään.  Aika paljon tuli tehtyä namijälkeä, ensin metsäss...

Kikin toinen ALO1 - Veikkola 19.9.

Kuva
Seuran omat kokeet, joten päätin ilmoittautua mukaan. Halusin myös testailla liikkeiden väleihin uutta taktiikkaa ja hioa joitakin juttuja kuntoon, kuten eteentulot, sivulletulot, seuraamisen käännökset jne. No, ei niin hyvällä menestyksellä, kuten nähdä saatoimme.  Kisat olivat kaukalossa, tuomarina Pirkko ja liikkurina Eevis. Liikejärjestys sekoitettu: maahanmeno, seuraaminen, hyppy, luoksetulo, kaukot ja pito.  Paikallaolo 8: Oli hyvin kuulolla maahanmenossa, pysyi nätisti sen suurempia vilkuilematta. Paluun jälkeen nousi ilman erillistä käskyä, ei edes naapurin käskystä vaan ihan muuten vaan, MURRR! Olipa ehkä maailman turhimmat kahdeksan pistettä.  Seuraaminen 8,5: Lähti liikkeelle jotenkin epäröiden. Parani hieman perusseuraaminen. Temponvaihdokset olivat tuomarinkin mielestä erittäin hyviä, sen sijaan käännökset löysiä; Vasen käännös ihan ok, mutta oikea ja erityisesti oikea täyskäännös oli toosi löysä, vaikka just näitä ollaan treenattu. Ärsyttävää. Vika perusas...