Koira onnellinen
Nyt on Zero onnellinen. Ja emäntä myös. Pitkästä aikaan käytiin taas hakuilemassa, uudella innolla ja uudella strategialla. Ja voi että, kun Zero oli pätevä! Suorat pistot, hyvät löydöt, hyvä palkka ja täydelliset maalimiehet. Ja kyllä se pinkoi lujaa! Zerppasesta löytyi ihan uusi vaihde, jota en ole tähän asti vielä löytänyt.
Ongelma on siis ollut se, että Zero ei irtoa suoraan. Se ei lähde minne mä lähetän, eikä se lähde suoraan mihinkään, vaan etenee siksakkia, hakeutuu polkuja pitkin ja haahuilee edestakaisin, kun etsii ukkoa. Olen kokeillut vähän kaikkea. Laitoin ukot viiden metrin päähän keskilinjalta ja pidensin siitä matkaa. Se toimi vähän aikaa, mutta kun etäisyys oli yli 40 metriä, niin alkoi taas haahuilu, eikä se irronnut mihin mä lähetin. Ääniapuja kokeiltiin, mutta ne ei oikein toiminut. Nenä meni täysin kiinni, eikä se silti välttämättä irronnut oikeaan suuntaan. Vähäksi aikaa siirryin myös takaisin hajuhakuihin, mutta silläkään ei oikein saatu mitään tulosta aikaiseksi.
Nyt sitten olen kokeillut vaihtoehdoista viimeisintä: näköapuja. Tällä systeemillähän Zero koulutettiin alussa, ja tämähän alunperin johtikin isoihin ongelmiin, kun Zero ei tiennyt ollenkaan, mistä haussa edes on kyse, kun se ei ollut koskaan oppinut käyttämään nenäänsä. Nyt oon kuitenkin pohtinyt asiaa pidemmän aikaa ja päädyin kokeilemaan jälleen.
Joskus alkukesästä otettiin näköapuja niin, että ukko oli puolivälissä maastoa ja eteni siitä takalinjalle. Zero eteni tasan puoliväliin maastoa ja sitten meno oli samanlaista kuin aikaisemmin. Nyt muutin taktiikkaa niin, että ukot on ihan viidessäkympissä huitomassa, jotta saisin koiruuden ollenkaan irtoamaan haluamani suuntaan. Tästä sitten edetään vähitellen, niin että ukko etenee aluksi vain muutaman metrin syvemmälle.
Tänään tiistaina oltiin Emmin ja Emman kaa Korsossa, Mätäkiventiellä, siinä kalliomaastossa. Eka ukko oli hieman kallion päällä, halusin hieman haastavampaa maastoa. Ukko huiteli ihan viidessäkymmenessä. Zero ampui kuin raketti, oli superpätevä. Toka ukko avoimessa maastossa vasemmalla, huitomisen jälkeen ukko eteni 5-10 metriä, käänsin koiruuden hetkeksi ja lähetin. Irtosi supersiististi, suoraan ja lujaa, siinä kohti, missä ukkeli oli kadonnut, se hetken pyöri, sai ilmeisesti kuitenkin nopeasti hajun ja löysi. Kolmannen ukon otin pupuna, eli ukko oli parissakympissä, lähetin Zeron ja ukko lähti juoksee, ennen kuin Zero löysi. Tää oli ehkä paras kaikista, olen supertyytyväinen. Zero taisi saada hajun jo keskilinjalta, se meni päättäväisesti mun näyttämään suuntaan. Ukko oli tarkkana ja nousi täsmälleen oikealla hetkellä, tää oli ihan täydellinen, Zero sai vahvistuksen juuri tismalleen oikealla hetkellä. Zerolla oli tosi hauskaa, kun ukkoraukka yritti paeta kallion päälle pientä hurjaa bordercollieta :)
Viikonloppuna järjestettiin hakuleiri. Ite pääsin töiden takia mukaan vasta lauantai-illalla, mutta päästiin kuitenkin treenaamaan sekä vepeä että hakua.
Zerppa otti neljä ukkoa, kaksi ekaa näköapuna, kaksi vikaa pupujusseina. Näkölähdöt oli hyviä, eteni suoraan ja vauhdilla. Pupuista eka oli ihan hyvä, Zero irtosi oikeaan suuntaan ja huomasi ukon, kun tää lähti liikkeelle. Vika pupu ei ollut niin hyvä, ukko nousi aavistuksen myöhään, juuri kun Zero oli kääntynyt jyrkästi eteenpäin aluetta. Se sai vahvistuksen juuri siitä, mitä yritän kitkeä siitä pois :P Huoh, Zero on niin arvaamaton tuolla maastossa ja on tosi hankala määritellä, kuinka pitkälle se irtoaa suoraan. Välillä se irtoaa kaksi metriä, välillä kaksikymmentä. Ensi kerralla pitää valita sellainen maasto, että maalimies näkee koiruuden, se olisi parasta...
VEPE
Vepessä ollaan nyt treenattu erityisesti veneestä hyppäämistä ja veneen luo uintia. Hyppääminen menee paremmin kuin aikaisemmin, tosin pitää vahvistaa lisää vielä. Suurin haaste tällä hetkellä on se, että se ei kuuntele tippaakaan, kun se on vedessä. Jos se päättää uida vinosti toiseen rantaan, niin se tasan lähtee sinne. Sitä ei kiinnostaa yhtään, vaikka mä kuinka huidon ja kutsun sitä. Tätä pitää treenata.
Hakuleirillä otin vaan lyhyen treenin, ettei Zerppanen väsytä itseään liikaa ennen hakutreenejä. Se sitä paitsi palasi juuri sairaslomalta. Veneen luo uinti meni oikein hyvin, ei ongelmaa. Veneen hinaamisen tehtiin niin, että se sai köyden omaksi, kun oli saanut veneen liikkeelle, eli se toi pelkän köyden mulle ja sai palkaksi leikkiä köydellä vetoleikkiä. Veneen hinaaminen on vielä haastavaa, Zeroa hämmentää kauheasti se, kun köysi kiristyy, eikä pääse uimaan eteenpäin. Kun vene on päässyt liikkeelle, hinaaminen ei oo enää kovin raskasta.
Aikaisemmin ollaan treenattu Jakomäen lätäköillä omalla kumiveneellä. Veneestä hyppy alkaa onnistua aika luontevasti ja ihmisen hinaaminenkin onnistuu hyvin. Vientiä ei olla vielä otettu, ajattelin ensin opettaa sille käskyn ihan maalla. Tuo on kuitenkin aika vieras käsite tokokoiralle, tähän asti on aina pitänyt tuoda noutokapula mulle eteen.
PAUKUT
Haa, näitäkin ollaan treenattu, ja vielä aika menestyksekkäästi! Alkukesän täydellinen masennus on vaihtunut kauheeseen intoon, kun saatoin lopultakin löytää keinon, joka saattaa toimia. Tässäkin ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, enkä ihan oikeasti enää tiennyt, mitä voisin enää tehdä. Juhannuksena kokeiltiin ampua metsässä ihan niin, että koiruudet oli vapaana metsässä ja me oltiin muka lenkillä. Zero paineistui aavistuksen ja yritti paeta talolle, palasi kuitenkin pian ja tokeni siitä aika nopeasti, kun vertaa millainen se on ennen ollut. Aikaisemmin, kun kentällä ammuttiin, saatoin kävellä kymmeniä minuutteja ja Zero vollotti ja itki hysteerisenä vieläkin.
Leirillä tehtiin taas sama homma, tällä kertaa kaksi laukausta. Zero edelleen paineistui hieman, vinkui ja oli levoton, mutta ei syöksynyt paniikinomaisesti mihinkään, eikä haukkunut tai huutanut. Sillä säilyi hyvin toimintakyky, mitä ei todellakaan aikaisemmin voinut sanoa. Se kuunteli mua, kun jatkettiin kävelyä ja juoksenteli pitkin metsää.
Käydessäni viikonloppuna Lahdessa kävin kotiuttamassa ikioman aseen. Sitä kokeilin kotimetsässä iltalenkillä. Mulla oli itelläni ase, odotin että Zero oli irronnut hieman kauemmaksi. Otin vaan yhden laukauksen ja piilotin sitten pyssyn. Se paineistui hieman, mutta mielestäni vielä vähemmän kuin viimeksi. Voi olla että metsä oli niin tuttu, tai jotain.
Tänään hakutreenien jälkeen ammuttiin jälleen, tällä kertaa Zero paineistui aika pahasti. Se karkasi autolle eikä suostunut tulemaan sieltä pois. Hinasin sen lopulta kaulapannasta metsään ja lähdin marssimaan. Voi olla että tääkin tilanne oli hieman teennäinen, eihän tuollaista tilannetta ikinä oo normaalisti, että mä vaan hengaan 20 metriä autosta metsässä tyhjän panttina. Pitäis ehkä ottaa niin, että ei ole autoa tai mitään, johon se voisi karata, parasta olisi vaan umpimetsä, jossa sen on pakko kohdata pelkonsa, niin kuin tuo meidän kotimetsä. Muutenkin voi olla parempi ampua vaan yksi laukaus, tuntuu että se toipuu tokasta laukauksesta aina paljon hitaammin, koska harvemmin se on kuitenkaan kokonaan toipunut ekastakaan siinä vaiheessa.
Onneksi kohta alkaa metsästyskausi, joten voin pian ammuskella ihan laillisesti, tai ainakin puolilaillisesti, ilman pelkoa siitä, että joku hysteerinen mummo soittaa poliisit...
Huh, tulevan pennun kanssa aion kyllä ihan pikkupallosta asti ammuskella säännöllisesti. En enää yhdenkään koiran kanssa uskalla tuuduttautua uskomukseen, että ei sitä kauheesti näytä haittaavan. Zerokin nukkua tuhisi pentuna tyytyväisenä, kun soitin koneelta paukku-cd:tä. Luonnetestissä se kuvattiin paukkuvarmaksi, eikä sen suvussa pitänyt esiintyä paukkuarkuutta ollenkaan. Kuinkas sattuikaan.
Joo, ja leiriä edeltävät viikot on mennyt pitkälti näissä merkeissä:
Mulla ei oo hajuukaan, mitä sille kävi. Se vaan heräsi aamulla ja ontui. Illalla se oli ollut ihan normaali, eikä lenkillä ilmoittanut mitään missään vaiheessa. Kun tuli töistä kotiin huomasin, että tassu oli turvonnut 1.5-kertaiseksi. Eläinlääkäri kuvasi tassun, luut oli ehjät. Kun karvat oli ajeltu, löytyi kaksi pientä reikää, joiden alkusyy jäi kuitenkin epäselväksi; lasinsiru? Kyyn purema? Ampparin pisto?
Zero sai kipulääkkeen ja antibioottikuurin. Turvotus laski tosi nopeasti, parin päivän sisällä. Viimeksi tulehdus kyllä jatkui paljon pidempään vielä antibioottikuurin alkamisenkin jälkeen. Ontuminen lakkasi muutamassa päivässä ja lopetin kipulääkkeen. Leirin jälkeen se sunnuntaina taas ontui, liikutin sitä ilmeisesti hieman liikaa viikonloppuna. Nyt se on taas normaali, pitää katsoa tarkasti loppupäivän sitä. Ollaan menty minimaalisella liikunnalla, lähinnä pissalenkit ja töissä se on kulkenut mukana. Antibioottia on vielä muutama päivä jäljellä, toivotaan nyt parasta.
Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin eiköhän mukava sunnuntai-ilta kotopuolessa keskeytynyt puhelinsoittoon. Kimiä oli tallonut hevonen. Kun miettii noin niinku suhdetta 14kg sheltti vs. 500 kg hevosta, niin voitte kuvitella, mitä mun mielessä pyöri sillä hetkellä. Haava oli tosi ilkeen näköinen, etuantura kokonaan haljennut, näkyi luut ja kaikki. Lisäksi oli likaa haavassa.
Siinä kyllä tuntee ittensä aika avuttomaksi, kun ei ole harmainta hajua, mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä. Olin varma et luut on muussina, ja musta on todella väärin odottaa sellaisessa tapauksessa aamuun asti halvemman eläinlääkärireissun toivossa. Noh, eläinlääkäri rauhoitteli tilannetta, antoi tarkat ohjeet ja selvittiin kuin selvittiinkin aamuun asti, pienen metacamin avustuksella. Luita ei ollut poikki, mutta haava tosi iso. Tikkejä ei oikein voitu laittaa, koska haavaan kuitenkin on jäänyt likaa, joka sitten jäisi hautomaan ja tassu tulehtuisi. Muutenkaan tikit ei välttämättä pysy kyydissä mukana kovin hyvin... Nyt vaan toivotaan parasta, olen toiveikkaan optimistinen asian suhteen :P
Oon kyllä lopen kyllästynyt näihin ontumisiin, milloin nää vastoinkäymiset oikein loppuu?! Voiskohan marsut vielä teloa ittensä, jotta sarja olisi täydellinen?! Mur. Mä hankin kohta oman röntgenlaitteen ja kerään kauhean varaston antibiootteja, rimadyliä ja metacamia. No ei, mut sen sijaan voisin huvin vuoksi listata koiran lääkekaapin sisällön, oon perehtynyt siihen aika hyvin viime aikoina :)
Näitä ainakin pitää olla:
- erikokoisia siteitä
- itsekiinnittyvää sideharsoa
- haavatyynyjä, myös steriilejä sellaisia
- Betadine (desinfiointiainetta)
- Kuumemittari
- Kangasteippiä siteen teippaamiseen
- Kyypakkaus (ampparin pistoihin, EI kyyn puremiin!!!)
- Punkkipihdit
Näitä on kätevää olla:
- Kipsinalusvanua (pehmusteeksi siteen alle)
- Pönttö (ettei koiruus irrota sidettään)
- Loislääkettä
- Hiilitabletteja (varsinkin jos koira on ahne tapaus)
- Sakset (yleensä kun niitä tarvii, niin koko talosta ei löydy yhtään)
- Lateksihanskat (jos haluu olla oikein pro :) )
- Ruiskuja (käteviä haavan huuhteluun ja nestemäisten lääkkeiden annosteluun)
- Kipulääkettä (reseptillä, näiden kaa täytyy tietää mitä tekee, osa voi mm. rikkoa munuaiset!)
- Suolaa ja sokeria, näitä tosin löytyy yleensä keittiöstä :) (suolaa oksennutamiseen, sokeria mm. ksylitolimyrkytykseen)
- Käsidesiä (tai puhdas viina olis vielä parempi)
Desinfiointiainetta on hyvä olla kunnon tavaraa, nuo apteekissa myytävät haavasuihkeet on pelkkiä lastenleluja, niillä korkeintaan pesee kädet, ennen kuin tökkii sormet koiran haavaan. Betadine käy sekä ihmisille että koirille, sitä käyttää eläinlääkäritkin. Kipulääkkeen kanssa täytyy olla varovainen, ite en anna mitään ihmisten lääkkeitä, osa on hengenvaarallisia, osa voi rikkoa munuaiset ja muutenkin uskon, että eläinlääkkeet on sekä turvallisempia että tehokkaampia. Musta ontuva koira on kuitenkin monin verroin parempi kuin akuutti munuaisen vajaatoiminta, joka tarkoittaa melkein samaa kuin äkkikuolema :( Jotain saatto unohtuakin listalta, lisään sit kun tulee mieleen...
Nyt suunta kohti tarjoustaloa, prismaa ja apteekkia. See you!
Ongelma on siis ollut se, että Zero ei irtoa suoraan. Se ei lähde minne mä lähetän, eikä se lähde suoraan mihinkään, vaan etenee siksakkia, hakeutuu polkuja pitkin ja haahuilee edestakaisin, kun etsii ukkoa. Olen kokeillut vähän kaikkea. Laitoin ukot viiden metrin päähän keskilinjalta ja pidensin siitä matkaa. Se toimi vähän aikaa, mutta kun etäisyys oli yli 40 metriä, niin alkoi taas haahuilu, eikä se irronnut mihin mä lähetin. Ääniapuja kokeiltiin, mutta ne ei oikein toiminut. Nenä meni täysin kiinni, eikä se silti välttämättä irronnut oikeaan suuntaan. Vähäksi aikaa siirryin myös takaisin hajuhakuihin, mutta silläkään ei oikein saatu mitään tulosta aikaiseksi.
Nyt sitten olen kokeillut vaihtoehdoista viimeisintä: näköapuja. Tällä systeemillähän Zero koulutettiin alussa, ja tämähän alunperin johtikin isoihin ongelmiin, kun Zero ei tiennyt ollenkaan, mistä haussa edes on kyse, kun se ei ollut koskaan oppinut käyttämään nenäänsä. Nyt oon kuitenkin pohtinyt asiaa pidemmän aikaa ja päädyin kokeilemaan jälleen.
Joskus alkukesästä otettiin näköapuja niin, että ukko oli puolivälissä maastoa ja eteni siitä takalinjalle. Zero eteni tasan puoliväliin maastoa ja sitten meno oli samanlaista kuin aikaisemmin. Nyt muutin taktiikkaa niin, että ukot on ihan viidessäkympissä huitomassa, jotta saisin koiruuden ollenkaan irtoamaan haluamani suuntaan. Tästä sitten edetään vähitellen, niin että ukko etenee aluksi vain muutaman metrin syvemmälle.
Tänään tiistaina oltiin Emmin ja Emman kaa Korsossa, Mätäkiventiellä, siinä kalliomaastossa. Eka ukko oli hieman kallion päällä, halusin hieman haastavampaa maastoa. Ukko huiteli ihan viidessäkymmenessä. Zero ampui kuin raketti, oli superpätevä. Toka ukko avoimessa maastossa vasemmalla, huitomisen jälkeen ukko eteni 5-10 metriä, käänsin koiruuden hetkeksi ja lähetin. Irtosi supersiististi, suoraan ja lujaa, siinä kohti, missä ukkeli oli kadonnut, se hetken pyöri, sai ilmeisesti kuitenkin nopeasti hajun ja löysi. Kolmannen ukon otin pupuna, eli ukko oli parissakympissä, lähetin Zeron ja ukko lähti juoksee, ennen kuin Zero löysi. Tää oli ehkä paras kaikista, olen supertyytyväinen. Zero taisi saada hajun jo keskilinjalta, se meni päättäväisesti mun näyttämään suuntaan. Ukko oli tarkkana ja nousi täsmälleen oikealla hetkellä, tää oli ihan täydellinen, Zero sai vahvistuksen juuri tismalleen oikealla hetkellä. Zerolla oli tosi hauskaa, kun ukkoraukka yritti paeta kallion päälle pientä hurjaa bordercollieta :)
Viikonloppuna järjestettiin hakuleiri. Ite pääsin töiden takia mukaan vasta lauantai-illalla, mutta päästiin kuitenkin treenaamaan sekä vepeä että hakua.
Zerppa otti neljä ukkoa, kaksi ekaa näköapuna, kaksi vikaa pupujusseina. Näkölähdöt oli hyviä, eteni suoraan ja vauhdilla. Pupuista eka oli ihan hyvä, Zero irtosi oikeaan suuntaan ja huomasi ukon, kun tää lähti liikkeelle. Vika pupu ei ollut niin hyvä, ukko nousi aavistuksen myöhään, juuri kun Zero oli kääntynyt jyrkästi eteenpäin aluetta. Se sai vahvistuksen juuri siitä, mitä yritän kitkeä siitä pois :P Huoh, Zero on niin arvaamaton tuolla maastossa ja on tosi hankala määritellä, kuinka pitkälle se irtoaa suoraan. Välillä se irtoaa kaksi metriä, välillä kaksikymmentä. Ensi kerralla pitää valita sellainen maasto, että maalimies näkee koiruuden, se olisi parasta...
VEPE
Vepessä ollaan nyt treenattu erityisesti veneestä hyppäämistä ja veneen luo uintia. Hyppääminen menee paremmin kuin aikaisemmin, tosin pitää vahvistaa lisää vielä. Suurin haaste tällä hetkellä on se, että se ei kuuntele tippaakaan, kun se on vedessä. Jos se päättää uida vinosti toiseen rantaan, niin se tasan lähtee sinne. Sitä ei kiinnostaa yhtään, vaikka mä kuinka huidon ja kutsun sitä. Tätä pitää treenata.
Hakuleirillä otin vaan lyhyen treenin, ettei Zerppanen väsytä itseään liikaa ennen hakutreenejä. Se sitä paitsi palasi juuri sairaslomalta. Veneen luo uinti meni oikein hyvin, ei ongelmaa. Veneen hinaamisen tehtiin niin, että se sai köyden omaksi, kun oli saanut veneen liikkeelle, eli se toi pelkän köyden mulle ja sai palkaksi leikkiä köydellä vetoleikkiä. Veneen hinaaminen on vielä haastavaa, Zeroa hämmentää kauheasti se, kun köysi kiristyy, eikä pääse uimaan eteenpäin. Kun vene on päässyt liikkeelle, hinaaminen ei oo enää kovin raskasta.
Aikaisemmin ollaan treenattu Jakomäen lätäköillä omalla kumiveneellä. Veneestä hyppy alkaa onnistua aika luontevasti ja ihmisen hinaaminenkin onnistuu hyvin. Vientiä ei olla vielä otettu, ajattelin ensin opettaa sille käskyn ihan maalla. Tuo on kuitenkin aika vieras käsite tokokoiralle, tähän asti on aina pitänyt tuoda noutokapula mulle eteen.
PAUKUT
Haa, näitäkin ollaan treenattu, ja vielä aika menestyksekkäästi! Alkukesän täydellinen masennus on vaihtunut kauheeseen intoon, kun saatoin lopultakin löytää keinon, joka saattaa toimia. Tässäkin ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, enkä ihan oikeasti enää tiennyt, mitä voisin enää tehdä. Juhannuksena kokeiltiin ampua metsässä ihan niin, että koiruudet oli vapaana metsässä ja me oltiin muka lenkillä. Zero paineistui aavistuksen ja yritti paeta talolle, palasi kuitenkin pian ja tokeni siitä aika nopeasti, kun vertaa millainen se on ennen ollut. Aikaisemmin, kun kentällä ammuttiin, saatoin kävellä kymmeniä minuutteja ja Zero vollotti ja itki hysteerisenä vieläkin.
Leirillä tehtiin taas sama homma, tällä kertaa kaksi laukausta. Zero edelleen paineistui hieman, vinkui ja oli levoton, mutta ei syöksynyt paniikinomaisesti mihinkään, eikä haukkunut tai huutanut. Sillä säilyi hyvin toimintakyky, mitä ei todellakaan aikaisemmin voinut sanoa. Se kuunteli mua, kun jatkettiin kävelyä ja juoksenteli pitkin metsää.
Käydessäni viikonloppuna Lahdessa kävin kotiuttamassa ikioman aseen. Sitä kokeilin kotimetsässä iltalenkillä. Mulla oli itelläni ase, odotin että Zero oli irronnut hieman kauemmaksi. Otin vaan yhden laukauksen ja piilotin sitten pyssyn. Se paineistui hieman, mutta mielestäni vielä vähemmän kuin viimeksi. Voi olla että metsä oli niin tuttu, tai jotain.
Tänään hakutreenien jälkeen ammuttiin jälleen, tällä kertaa Zero paineistui aika pahasti. Se karkasi autolle eikä suostunut tulemaan sieltä pois. Hinasin sen lopulta kaulapannasta metsään ja lähdin marssimaan. Voi olla että tääkin tilanne oli hieman teennäinen, eihän tuollaista tilannetta ikinä oo normaalisti, että mä vaan hengaan 20 metriä autosta metsässä tyhjän panttina. Pitäis ehkä ottaa niin, että ei ole autoa tai mitään, johon se voisi karata, parasta olisi vaan umpimetsä, jossa sen on pakko kohdata pelkonsa, niin kuin tuo meidän kotimetsä. Muutenkin voi olla parempi ampua vaan yksi laukaus, tuntuu että se toipuu tokasta laukauksesta aina paljon hitaammin, koska harvemmin se on kuitenkaan kokonaan toipunut ekastakaan siinä vaiheessa.
Onneksi kohta alkaa metsästyskausi, joten voin pian ammuskella ihan laillisesti, tai ainakin puolilaillisesti, ilman pelkoa siitä, että joku hysteerinen mummo soittaa poliisit...
Huh, tulevan pennun kanssa aion kyllä ihan pikkupallosta asti ammuskella säännöllisesti. En enää yhdenkään koiran kanssa uskalla tuuduttautua uskomukseen, että ei sitä kauheesti näytä haittaavan. Zerokin nukkua tuhisi pentuna tyytyväisenä, kun soitin koneelta paukku-cd:tä. Luonnetestissä se kuvattiin paukkuvarmaksi, eikä sen suvussa pitänyt esiintyä paukkuarkuutta ollenkaan. Kuinkas sattuikaan.
Joo, ja leiriä edeltävät viikot on mennyt pitkälti näissä merkeissä:
Mulla ei oo hajuukaan, mitä sille kävi. Se vaan heräsi aamulla ja ontui. Illalla se oli ollut ihan normaali, eikä lenkillä ilmoittanut mitään missään vaiheessa. Kun tuli töistä kotiin huomasin, että tassu oli turvonnut 1.5-kertaiseksi. Eläinlääkäri kuvasi tassun, luut oli ehjät. Kun karvat oli ajeltu, löytyi kaksi pientä reikää, joiden alkusyy jäi kuitenkin epäselväksi; lasinsiru? Kyyn purema? Ampparin pisto?
 |
| Varokaa vihaista bordercollieta! |
 |
| No ei, oon mä oikeesti ihan kiltti! |
Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin eiköhän mukava sunnuntai-ilta kotopuolessa keskeytynyt puhelinsoittoon. Kimiä oli tallonut hevonen. Kun miettii noin niinku suhdetta 14kg sheltti vs. 500 kg hevosta, niin voitte kuvitella, mitä mun mielessä pyöri sillä hetkellä. Haava oli tosi ilkeen näköinen, etuantura kokonaan haljennut, näkyi luut ja kaikki. Lisäksi oli likaa haavassa.
Siinä kyllä tuntee ittensä aika avuttomaksi, kun ei ole harmainta hajua, mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä. Olin varma et luut on muussina, ja musta on todella väärin odottaa sellaisessa tapauksessa aamuun asti halvemman eläinlääkärireissun toivossa. Noh, eläinlääkäri rauhoitteli tilannetta, antoi tarkat ohjeet ja selvittiin kuin selvittiinkin aamuun asti, pienen metacamin avustuksella. Luita ei ollut poikki, mutta haava tosi iso. Tikkejä ei oikein voitu laittaa, koska haavaan kuitenkin on jäänyt likaa, joka sitten jäisi hautomaan ja tassu tulehtuisi. Muutenkaan tikit ei välttämättä pysy kyydissä mukana kovin hyvin... Nyt vaan toivotaan parasta, olen toiveikkaan optimistinen asian suhteen :P
Oon kyllä lopen kyllästynyt näihin ontumisiin, milloin nää vastoinkäymiset oikein loppuu?! Voiskohan marsut vielä teloa ittensä, jotta sarja olisi täydellinen?! Mur. Mä hankin kohta oman röntgenlaitteen ja kerään kauhean varaston antibiootteja, rimadyliä ja metacamia. No ei, mut sen sijaan voisin huvin vuoksi listata koiran lääkekaapin sisällön, oon perehtynyt siihen aika hyvin viime aikoina :)
Näitä ainakin pitää olla:
- erikokoisia siteitä
- itsekiinnittyvää sideharsoa
- haavatyynyjä, myös steriilejä sellaisia
- Betadine (desinfiointiainetta)
- Kuumemittari
- Kangasteippiä siteen teippaamiseen
- Kyypakkaus (ampparin pistoihin, EI kyyn puremiin!!!)
- Punkkipihdit
Näitä on kätevää olla:
- Kipsinalusvanua (pehmusteeksi siteen alle)
- Pönttö (ettei koiruus irrota sidettään)
- Loislääkettä
- Hiilitabletteja (varsinkin jos koira on ahne tapaus)
- Sakset (yleensä kun niitä tarvii, niin koko talosta ei löydy yhtään)
- Lateksihanskat (jos haluu olla oikein pro :) )
- Ruiskuja (käteviä haavan huuhteluun ja nestemäisten lääkkeiden annosteluun)
- Kipulääkettä (reseptillä, näiden kaa täytyy tietää mitä tekee, osa voi mm. rikkoa munuaiset!)
- Suolaa ja sokeria, näitä tosin löytyy yleensä keittiöstä :) (suolaa oksennutamiseen, sokeria mm. ksylitolimyrkytykseen)
- Käsidesiä (tai puhdas viina olis vielä parempi)
Desinfiointiainetta on hyvä olla kunnon tavaraa, nuo apteekissa myytävät haavasuihkeet on pelkkiä lastenleluja, niillä korkeintaan pesee kädet, ennen kuin tökkii sormet koiran haavaan. Betadine käy sekä ihmisille että koirille, sitä käyttää eläinlääkäritkin. Kipulääkkeen kanssa täytyy olla varovainen, ite en anna mitään ihmisten lääkkeitä, osa on hengenvaarallisia, osa voi rikkoa munuaiset ja muutenkin uskon, että eläinlääkkeet on sekä turvallisempia että tehokkaampia. Musta ontuva koira on kuitenkin monin verroin parempi kuin akuutti munuaisen vajaatoiminta, joka tarkoittaa melkein samaa kuin äkkikuolema :( Jotain saatto unohtuakin listalta, lisään sit kun tulee mieleen...
Nyt suunta kohti tarjoustaloa, prismaa ja apteekkia. See you!
Kommentit
Lähetä kommentti