Maailmanlopun tunnelmissa treenattiin tänään - yllätysyllätys - kotikentällä. Ai hä, mitenniin kisoja ei järjestetä Jokiniemen slummin keskustassa??

Huh, äkkiä treenaamaan - ja äkkiä taas kotiin turvaan!!

Ohjelmassa tänään tietenkin voittajan liikkeet, eli noutoa, ruutua ja kaukoja.

Nouto: Kokeilin uutta taktiikkaa tänään. Käytin törkeästi hyväkseni Saraa; otin sen kanssa ensin ja pidettiin tosi hauskaa. Otin muutaman palautuksen sekä kokonaisen noudon ja palkkasin tosi iloisesti. Zero katsoi HYVIN tarkkana ja eli täysillä mukana. Kun rupesin kierrättää Saralla puuhökötystä, Zero alkoi jopa elämöidä. Arvatkaa vaan, kuka oli tämän jälkeen aivan intopiukeena ottamassa noutoa! :D Palautus oli todella hyvä, tosi nopea, Zero ei ole ikinä tehnyt niin nopeata palautusta! Kerrätin myös kerran sitä puuestettä, lähti tosi hyvin ja palasi supernopeasti. Otin vielä loppuun lähdön ja tämäkin tuntui tosi hyvälle, lähti todella innokkaasti perään ja palasi taas tosi hyvää vauhtia. Siis ikinä en ole saanut noutoa toimimaan näin hyvin! Huomenna otan kyllä metallikapulan käyttöön. Toissapäivänä kokeilin tuota kotona, Zero oli ihan vihreenä kateudesta :)

Ruutu: Otin taas Saran kaa ensin, merkin kautta, pari kertaa palkkasin pelkän merkin, kerran otin pelkkää ruutua. Zero oli taas innokkaana mukana. Kosketusalusta oli vielä samankokoinen kuin alussa, ensi kerralla voisi ehkä hivenen pienentää. Otin ensin pari perinteisesti edestä, meni tosi hyvin, ilman ongelmia. Haki sinne välittömästi, ei yrittänyt tarjota mitään muuta. Tosin, kun lisäsin siihen ruutu-käskyn, niin meni oikeaan takakulmaan, ei tötsän taakse tosin, niin kuin aikaisemmin. Ihme juttuja taas... Oli mielestäni nopeampi kuin ennen - tässäkin :-) Sitten otin muutama sivusta. Ensin tarjosi ruudun etureunaa, mutta tosi hienosti haki kuitenkin merkkiä takareunalla. Toinen toisto oli samanlainen, tosin nopeammin haki takareunalle. Oikealla puolella menin asettamaan alustan uudelleen, sillä tavalla haki ilman ongelmia suoraan alustalle. Tämän jälkeen vasurikin meni hyvin. Otin huvin vuoksi vielä yhden edestä suoraan.
Halusin vielä kokeilla loppuosaa, eli ruudusta seuraamaan lähtöä. Tätä oltiin treenattu ehkä kerran aikaisemmin :P Otin taas ensin Saran kaa, vaikka tällä kertaa Zero ei ollut yhtään menossa mukana. Saran kaa ei ongelmia, hienosti tulee seuraamaan. Laitoin Zeron ensin vaan maahan ruutuun, lähdin kävelee ja muutaman askeleen jälkeen sanoin sivu. Se ei ensin tullut, vasta kun sanoin tule ja sivu, niin tajusi. Otin sen jälkeen ihan ruudun ulkopuolelta ja kutsuin heti parin askeleen jälkeen. Minulla oli lisäksi nami toisessa ja naksu toisessa kädessä. Toistin pari kertaa, tämän jälkeen meni jo hienosti ilman namihässäköitä ja pidemmältä matkalta. Kun tämän jälkeen otin ruudussa, se meni jo ihan hyvin. Olisi pitänyt lopettaa tähän, mutta minä emäidiootti otin vielä kerran ja kuten arvata saattaa, meni pieleen. Jouduin palaa takaisinpäin, mutta Zero alkoikin ennakoida. Kun käskin maahan, kävelin pari askelta ja se tuli perässä.
Nyt tällai jälkeenpäin kun mietin, täytyykin muuten treenata jääviäkin evl-tyyppisesti, sitähän Zero ei osaa, että kutsun ohikävellessä mukaan seuraamaan. Jos saan sen tajuamaan tämän ensin, niin voisi sen jälkeen kutsua pidemmältä matkalta mukaan seuraamaan. Aina välillä pitää myös tehdä niitä avoluokan juttuja, ettei opi aina liikkumaan, kun kävelen ohi. Koira ei siis periaatteessa koskaan tiedä, tuleeko palkka seisomisesta, otanko mukaan seuraamaan, vai tuleeko käsky kenties minun käveltyä ensin 25 metriä. Vielä kun jaksaisi lukea näitä sepustuksia ennen seuraavia treenejä, niin tästä analysoinnista voisi olla jotain hyötyäkin :P

Kaukot olikin sitten tämän päivän suuri pettymys :( Zero ei yhtään osannut seisomista :'( Tuli koko ajan eteenpäin, ihan kaameaa, monta askelta! Yhyyy, mä luulin, että se olis tajunnut nää! Byäää! :'( Eli otin maasta seisomaan, heti ekalla toistolla tuli ainakin puoli mittaansa eteenpäin. Olin vaan että höpöhöpö ja otin uudestaan, sama juttu. Otin muutaman kerran ihan läheltä, meni hyvin. Kun menin hivenen kauemmas, se tuli taas eteenpäin. Sama juttu seisomisesta maahan, tuli eteenpäin. Lopulta tajusin laittaa namin taakse, nyt seisomaan nousu oli tosi mallikelpoinen. Silti olen hieman pettynyt.
   Kotona oli pakko ottaa ennen ruokaa uudelleen. Laitoin ruokakipon taakse ja otin kaukoja. Tällä kertaa seisomaan nousu oli tosi hieno, ei mitään ongelmaa. Maahan menossa se pari kertaa iski etujalat eteen, tähän täytyy kiinnittää huomiota. Seisomisesta istu vielä vähän epämääräinen, mutta oikealla mallilla, nyt se tuli perseellä etujalkoja kohti, otus ei kuitenkaan liikkunut eteenpäin. Istu seiso oli aika kaamee myös, tämän se on yleensä osannut hyvin. Tuli eteenpäin sillai et takajalat pysyi paikallaan, vaikka niin se on aikaisemmin tehnyt toisin päin tosi nätisti. Toivottavasti tästä ei tule tapaa, muuten tulee taas kiusaus vaihtaa tekniikkaa :P
   Ongelma taitaa olla se klassinen juttu, että koiruus ajattelee eteenpäin. Pitää saada ajatukset kääntymään taaksepäin. Tästä lähtien otan namikipon jokaikisiin treeneihin. Otan kotona vaikka huomenna, mutta pian kaukokin täytyy siirtää ulos häiriöisempään ympäristöön.

Se siitä tällä kertaa. Ehdittiin jopa ukkostakin karkuun. Täpärästi.

Ps. Sain tänään erään meilin :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa