Mission: Save the rats!
Huhhei, olipa tehotreenit! Otin aimo annoksen pk:ta, eli ohjelmassa jälkeä, esineruutua ja paukku.
Eka talloin jäljen, pitempi ku viimeks, vaikka aika mikroskooppisia nuo Zeron jäljet vieläkin on. Huomattavasti pidempi jälki olis varmasti hyvä, mut ensinnäkin olen tosi kärsimätön, enkä jaksa tampata puolen kilometrin namijälkee ja lisäks maasto loppuu aina kesken. En oo vieläkään löytäny oikeesti hyvää maastoa, jossa ei olisi kauheasti kasveja ja tarpeeksi tilaa, eikä lenkkipolkuja (ja urpoja jotka syö mun namit). Täytyy varmaan oikeesti järjestää joskus yötreenit golfkentällä :P
Jäljen vanhentuessa käytiin etsimässä esineruutumaasto. Mitään kovin järkevää en taaskaan löytänyt, tää meidän lähimetsä on ihan tyhmä! Tein sit hieman alamittaisen kaistaleen, mikä ei tosin haitannut erityisemmin, koska tein tänään lyhyemmältä matkalta. Kokeilin eilen saatuja neuvoja, ja voilá, toimi! Zero oli ihan superhyperpätevä ja sen koko naama loisti, kun se pelasti pehmorotan kolme kertaa metsän uumenista. Kaksi kertaa mä vaan heitin rotan mahdollisimman kauaksi, kolmannella kerralla vietiin se yhdessä ja mä taas heitin sen mahdollisimman kauas. Zero eteni joka kerta täysin suoraan, eikä joutunut juurikaan etsimään. Ensi kerralla otan vihreän käärmeen, se ei erotu niin pitkälle kuin valkoinen rotta.
Rotanpelastusoperaatiosta siirryttiin sitten jälkimaastoon. Zero jostain syystä tiesi heti, mitä oltiin tekemässä, ei ollut yhtään hakumoodissa, vaikka samat vermeet sille laitoin ja samannäköiseen metsään mentiin. Jäljellä oli kaksi kulmaakin, mutta ne ei haitannut menoa yhtään, Zero näytti siltä, ettei se olisi edes huomannut, että tässä nyt olis ollut jotain uutta, jatkoi kuin vanha tekijä. En oo varma, pitäiskö mun huolestua sen vauhdista vai ei. Se kyllä jäljestää nätisti ja jäljen päällä, eikä se juurikaan poikkea jäljeltä yhtään, mutta se ei kyllä syö kaikkia nameja, ei edes puolia niistä. Usein se haistelee askeleet pintapuolisesti, eli kyllä se mun mielestä aika tarkkaa työtä tekee, mutta ei malta pysähtyä tai sit ei vaan huomaa nameja. Osa nameista saattaa kyllä hukkua risujen tms. joukkoon, joten sinänsä ei ehkä yllätys, ettei se jokaista jaksa kaivella.
Mä luulen, että mä etenen jäljellä niin, että mä opetan sille nyt erikseen keppien ilmaisun, sitten mä joku kerta teen minijäljen, johon laitan kepin, sitten pidennän sitä matkaa vähitellen. Siihen asti teen vielä namijälkee, sen jälkeen kun kepit on tullut mukaan, niitä voi ehkä vähitellen häivyttää pois. Kepeistä se saa jotain palkkaa joka tapauksessa, joten siinä on mun mielestä jo hyvä syy pysyä jäljellä. Alkuun keppejä vois olla enemmänkin kuin kuusi, jotta sais palkata useammin ja toisaalta koiruuden pitää tehdä tarkempaa työtä, kun keppuloita tulee tiheään.
Lopulta vielä kävin ulkoiluttamassa pyssyä. Mietin tosi pitkään, uskallanko ampua meidän mikrometsässä, mutta kuunneltuani hetken teollisuusalueen räminää ja motarin huminaa päätin, ettei nyt yksi pamaus ketään haittaa. Zero palautui ihan ennätysnopeasti. Se piippasi ja tuli mun luo, kuten aina, sit kun epälatasin pyssyä, se meni makaamaan kerälle jonkun pusikon alle. Kun jatkoin matkaa se kuitenkin tuli mukaan reippaasti. Sit mä pyysin sen sivulle, ekaks se oli epäluuloisen näköinen ja istui vähän sinnepäin, toka kerta oli kuitenkin jo oikein hyvä. Pistin vielä maahan ja istumaan, ei enää näyttänyt tippaakaan huolestuneelta. Mä luulen, että salaisuus on se, että Zerolla ei saa olla mitään mahdollista turvapaikkaa. Auto on sen turvapaikka, joten se ei saa olla missään lähimailla, kun ammutaan. Samoin rakennukset, teltat ja muut. Jos Zero joutuu vaan kohtaamaan pelkonsa ja mä jatkan ite normaalisti matkaa, niin aika hyvin se näyttää kestävän pamauksen.
PS. Jee, postilta tuli viesti, mä sain paketin Peten koiratarvikkeesta! :)
Eka talloin jäljen, pitempi ku viimeks, vaikka aika mikroskooppisia nuo Zeron jäljet vieläkin on. Huomattavasti pidempi jälki olis varmasti hyvä, mut ensinnäkin olen tosi kärsimätön, enkä jaksa tampata puolen kilometrin namijälkee ja lisäks maasto loppuu aina kesken. En oo vieläkään löytäny oikeesti hyvää maastoa, jossa ei olisi kauheasti kasveja ja tarpeeksi tilaa, eikä lenkkipolkuja (ja urpoja jotka syö mun namit). Täytyy varmaan oikeesti järjestää joskus yötreenit golfkentällä :P
Jäljen vanhentuessa käytiin etsimässä esineruutumaasto. Mitään kovin järkevää en taaskaan löytänyt, tää meidän lähimetsä on ihan tyhmä! Tein sit hieman alamittaisen kaistaleen, mikä ei tosin haitannut erityisemmin, koska tein tänään lyhyemmältä matkalta. Kokeilin eilen saatuja neuvoja, ja voilá, toimi! Zero oli ihan superhyperpätevä ja sen koko naama loisti, kun se pelasti pehmorotan kolme kertaa metsän uumenista. Kaksi kertaa mä vaan heitin rotan mahdollisimman kauaksi, kolmannella kerralla vietiin se yhdessä ja mä taas heitin sen mahdollisimman kauas. Zero eteni joka kerta täysin suoraan, eikä joutunut juurikaan etsimään. Ensi kerralla otan vihreän käärmeen, se ei erotu niin pitkälle kuin valkoinen rotta.
Rotanpelastusoperaatiosta siirryttiin sitten jälkimaastoon. Zero jostain syystä tiesi heti, mitä oltiin tekemässä, ei ollut yhtään hakumoodissa, vaikka samat vermeet sille laitoin ja samannäköiseen metsään mentiin. Jäljellä oli kaksi kulmaakin, mutta ne ei haitannut menoa yhtään, Zero näytti siltä, ettei se olisi edes huomannut, että tässä nyt olis ollut jotain uutta, jatkoi kuin vanha tekijä. En oo varma, pitäiskö mun huolestua sen vauhdista vai ei. Se kyllä jäljestää nätisti ja jäljen päällä, eikä se juurikaan poikkea jäljeltä yhtään, mutta se ei kyllä syö kaikkia nameja, ei edes puolia niistä. Usein se haistelee askeleet pintapuolisesti, eli kyllä se mun mielestä aika tarkkaa työtä tekee, mutta ei malta pysähtyä tai sit ei vaan huomaa nameja. Osa nameista saattaa kyllä hukkua risujen tms. joukkoon, joten sinänsä ei ehkä yllätys, ettei se jokaista jaksa kaivella.
Mä luulen, että mä etenen jäljellä niin, että mä opetan sille nyt erikseen keppien ilmaisun, sitten mä joku kerta teen minijäljen, johon laitan kepin, sitten pidennän sitä matkaa vähitellen. Siihen asti teen vielä namijälkee, sen jälkeen kun kepit on tullut mukaan, niitä voi ehkä vähitellen häivyttää pois. Kepeistä se saa jotain palkkaa joka tapauksessa, joten siinä on mun mielestä jo hyvä syy pysyä jäljellä. Alkuun keppejä vois olla enemmänkin kuin kuusi, jotta sais palkata useammin ja toisaalta koiruuden pitää tehdä tarkempaa työtä, kun keppuloita tulee tiheään.
Lopulta vielä kävin ulkoiluttamassa pyssyä. Mietin tosi pitkään, uskallanko ampua meidän mikrometsässä, mutta kuunneltuani hetken teollisuusalueen räminää ja motarin huminaa päätin, ettei nyt yksi pamaus ketään haittaa. Zero palautui ihan ennätysnopeasti. Se piippasi ja tuli mun luo, kuten aina, sit kun epälatasin pyssyä, se meni makaamaan kerälle jonkun pusikon alle. Kun jatkoin matkaa se kuitenkin tuli mukaan reippaasti. Sit mä pyysin sen sivulle, ekaks se oli epäluuloisen näköinen ja istui vähän sinnepäin, toka kerta oli kuitenkin jo oikein hyvä. Pistin vielä maahan ja istumaan, ei enää näyttänyt tippaakaan huolestuneelta. Mä luulen, että salaisuus on se, että Zerolla ei saa olla mitään mahdollista turvapaikkaa. Auto on sen turvapaikka, joten se ei saa olla missään lähimailla, kun ammutaan. Samoin rakennukset, teltat ja muut. Jos Zero joutuu vaan kohtaamaan pelkonsa ja mä jatkan ite normaalisti matkaa, niin aika hyvin se näyttää kestävän pamauksen.
PS. Jee, postilta tuli viesti, mä sain paketin Peten koiratarvikkeesta! :)
Kommentit
Lähetä kommentti