Hakuradalla juoksee possuja ja poliiseja...

Poliisit tuli keskeyttää treenimme, johan meidän hakuilu on nyt mennyt epämääräiseksi :D 

No ei vaan, satuttiin tekee meidän hakurata poliisikoiran jäljen päälle ja sotkettiin hieman niiden kuvioita. Mut loistavasti se selviytyi siitä ja jatkoi jäljestämistä tyytyväisenä. Huh, siinä kyl meille tavoitetta. Ja kuulemma koira oli vasta 1,5 vuotias ja tuli konstaapelille vasta yksivuotiaana. Aika tehokasta, sanoisin =)  Olispa kaikki poliisit noin mukavia, tuli vielä seuraamaan ja kyselemään ja oli tosi kiinnostunut. Toinen viel lähti tuomaan meille jotai meidän merkkejä :D 



Mut joo, asiaan. Oltiin mestarintiellä. Toi on kyl kiva maasto, tosi paljon lähipiiloja, sopivan tiheä maasto, jossa pääsee kuitenkin etenemään hyvin. Me likes. Otin neljä ukkoo, kaksi etulinjoille, kolmas n. 25 metriin ja kolmas saman verran. 

Zero on kyl hitonmoinen porsas, ihan oikeasti, murrrr. Nyt kyl oikeasti piirrän sille kärsän päähän ja askartelen saparon sen takamukseen. Se karkasi ekalla, eikä tullut kutsusta luo. Oli saanut hajun jo keskilinjalta ja oli päättänyt lähteä. Tokalla ukolla sain pidettyä hallinnassa, mut Zero oli jo päättänyt suuntaan. Siinä saatiin vääntää ja kääntää hetki, koska olin ihan varma, että se lähtis sinne, mihin ite oli päättäny. Meni sit kuitenkin vääntämisen jälkeen oikeaan suuntaan, mihin halusi ja vieläpä eteni suoraan. 


Kolmas ei taas onnistunut yhtään. Maalimies oli hieman kauempana kuin luulin/suunnittelin ja Zero taas poukkoili ja teki mitä sattui. Ei saanut hajua, kääntyi eteenpäin ja taaksepäin, lopulta kutsuin pois, sit uudelleen sama homma. Sit päätin ottaa hajuhakuna ja sit löysi ja etenikin suoraan. Vikalla taas irtos ihan jees maalimiehelle ja saikin hajun jo kauempaa, mut taas vähän poukkoili eestaas. 

Jeps, ei kyl taida Zerppasesta hakukoiraa tulla. Vähän on epätoivoista tää meininki. Ollaan jotenkin jumiuduttu paikalleen tähän vaiheeseen, tuntuu et me ei olla vuoteen edistytty yhtään, samojen ongelmien kaa painittiin jo viime keväänä... 

Ilmaisut meni sen sijaan ihan hyvin. Otin niin, et maalimieheltä ei näy keskilinjalle. Zero tiesi tasan mitä pitää tehdä, otti rullan ja tuli. Myös näyttö meni hyvin, viime vuonnahan se teki sitä, et se leikki nössöä, eikä suostunut irtoamaan näytölle... 


Eilen illalla sit innostuin vielä tekemään ruututreenit. Vahingossa tein sille kuitenkin aiottua hankalamman treenin, joka pitikin tehdä vasta huomenna. Laitoin kolme ruutuu ja jokaiseen pallo, Zero ei nähnyt rakentamista, vaik olin aatellut et ekan kerran se sais kattoo. No, ei se mitään, tosi hienosti se suoriutui. Haki katseellaan ruudut ja lähti mihin sen lähetinkin. 

Sit tein viel ruutua ilman palloa ja pysäytin ite. Ja mä osasin!!!! Koiruus pysähtyi joka kerta kauniisti keskelle ruutua, menin ihan ite tarkistamaan lähelle!!! JEEEE! :) Jotenkin tää huijausmenetelmä tuntuu toimivan Zerolla kaikkein parhaiten, et tekee monta toistoo pallolla ja sit tavallaan huijaa sitä luulemaan, et ruudussa on aina pallo. Oon aina ollut sitä mieltä, ettei bc:n kaa kuulu käyttää tollaisia huijausjuttuja... 

Vielä loppuun tein pari ruudusta luoksetuloa, mut olin unohtanut namit kotiin, ni sit vaan testasin molemmat suunnat ja palkkasin seuraamisen lelulla. Tää toimii paremmin kuin ennen, ei enää niin pahasti tuu eteen pomppimaan ja osaa hakea paikan. On kuitenkin viel tosi löysää seuraamista ja menee aika kauan, ennen kuin asettuu oikealle paikalle. Hieman eteen meinaa vieläkin tulla, mut ei niin kauheesti ku ennen. Lisää pitää kuitenkin treenata viel ihan namikäden kaa. 

Ihan lopuksi tein vielä pienen kaukomuistutuksen, ku mietin, jäikö sille viime kerrasta jotai traumoja. Mut ei, hienosti se nous joka kerta. Muutaman istumisen jälkeen käskinkin seiso, sekään ei hämännyt pientä mustavalkoista yhtään. 

Jeps, tota hakujuttuu pitää pohtia. Vois tietty auttaa asiaa, jos tekis suunnitelmat edes vähän pitkäjänteisemmin, eikä lähtis treeneihin ja miettis samalla ku makaa piilossa pressun alla, mitä oikeastaan tultiin tekemään. Tokoilu jatkuu intensiivisenä. Viime päivinä mulla on ollut täälä kotona yllättävän rauhallinen koira :) 

PS. Ku sekoittaa sipulia, valkoviiniä, pippurikermaa ja valkohomejuustoa, tuloksena on IIIIIHANA laiskan kokin gourmet-spagettikastike, suosittelen! :D (note to my self: sipulia ei kuitenkaan kannata laittaa enempää kuin muita aineksia yhteensä :P )

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa

Valkkuryhmän treenit 1.8.