Helsingin koirauimalaa testaamassa

Zerppis kävi tänään uimassa! Käytiin testaamassa uutta kylpylää Itäkeskuksen lähellä, kun saatiin synttärilahjaksi lahjakortti sinne :)


Paikka oli ihan viihtyisä, mutta altaat todella pieniä. Pari koiraa mahtuu hyvin uimaan, mutta enemmän ei. Lattiamateriaali ei ole kovin hyvä, Zero liukasteli tosi pahasti. Lisäksi altaan reunasta on tosi hankala nousta ylös, ainakaan tää puudeli ei aina ymmärrä uida laiturille asti. Ramppi on kuitenkin hyvää ja kestävää materiaalia. Lisäksi tykkäsin, että altaat oli aidattu kunnolla ja saatiin olla ihan omassa rauhassa. Myös suihkut ja kuivausloosit oli sopivasti laitettu reunaan suojaan, sielläkin sai olla omassa rauhassa. Hyvinkää on vaan suuri halli, jossa kaikki näkee kaiken, pesupaikoista näkee suoraan altaalle ja tiskiltä näkee koko halliin. Jotenkin hieman epäviihtyisää mun mielestä, eikä saa olla rauhassa kahdestaan koiran kanssa, kun joka puolella on ihmisiä ja koiria...


Voisin omia koiria tuoda kyllä useamminkin, jos tarvetta tulee, parin koiran kanssa paikka olisi juuri sopiva ja mielestäni viihtyisämpi kuin Hyvinkää. Henkilökuntakin oli mukavaa, Hyvinkäällä ainakin osa on hieman tympeitä. Tosin klooria oli mielestäni aivan liikaa, itelläkin alkoi päätä särkeä jo kymmenen minuutin päästä ja koiruus piti pestä huolella uimistuokion jälkeen. Tää on taas Hyvinkäällä hyvä juttu, siellä ei käytetä klooria ylenmäärin.


Zero ei aluksi suostunut mennä veteen, se vaan juoks ja kierteli altaan ympäri. Rampista se ei missään nimessä suostunut menemään veteen. Se ei osaa mennä uimaan sivistyneesti, vaan se pomppaa veteen aina kauhealla kenguruloikalla. Reuna oli kuitenkin tosi liukas ja pelottava. Yritin hihnalla ohjailla sitä rampista, mutta tämä ei onnistunut yhtään. Lopulta heitin palloa lähelle ramppia ja pidensin etäisyyttä joka kerta. Lopulta se suostui noutamaan palloa myös altaan keskeltä ja ui kuin vanha tekijä. Otan kyllä kesällä projektiksi opettaa Zero menemään veteen kahlaten, eikä vaan pallon perässä loikaten...


Tuo puoli tuntia on aika pitkä aika, olisi kiva, jos voisi vuokrata lyhyemmän ajan, tai mennä kahdestaan jonkun kanssa. Neljän koiran kanssa voisi hyvin varata puoli tuntia, niin että kaksi aina vuorollaan ui 15 minuuttia. Ei tulisi edes kalliiksi ja Zerppaselle tekisi talven kylminä kuukausina todella hyvää. Lenkkeily ja treenaaminen ei jotenkin kehitä lihaksia ikinä yhtä tehokaasti, ainakin mulla...

Kuvat on viime vuodelta Hyvinkäältä, tällä kertaa en muistanut ottaa kameraa mukaan. Lisäksi käytin tällä kertaa liivejä, kuvissa sillä ei ole niitä. Uinti on kuitenkin aika rankkaa, varsinkin, jos elukalla ei ole ensimmäistäkään lihasta hentojen luidensa peittona :(

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa