Treeniä ennen koetta...

Ollaan tehty kisanomaista ja häiriötreeniä ja sohvankuluttamistreeniä.

Joku päivä, öö perjantai tehtiin kuunteluhässäkkä. Laitan kuvan. Ehkä.

Eka se oli vähän et mitä ihmettä, kun lähetin hypyltä ruutuun, sit oli et ahaa, ja lopulta et jee. Välillä tehtiin viel kaukojakin, ne meni hyvin. Sit nouto, no se oli vähän hassu.

Tiistaina tehtiin kisanomaista. Tein kahdessa osassa.

Seuraamisessa BH-kokeen kaavio. Eka oli ihan toivotonta. Vilkuili, edisti, oli levoton. Täyskäännös ihan olematon, mä vaan työnsin sitä edelläni. Kyttäs ruutua hulluna. Sit olin vähän et kröhöm, ja otin ihan täyskäännöksen erikseen. Sen jälkeen kuvio sujui nätisti, kun aloitin alusta. Tuntuu kyl tosi lyhyeltä toi kuvio. En tajuu, ku mäkin oon valittanut et kauheen pitkä. Hahaha.

Istuminen tosi nätti. Kehuin tosi paljon.

Tunnaria nyt silleen, ettei kukaan lääppinyt. Toivottavasti ei nyt mennyt tunnari hajalle :P Haisteli tosi pitkään, otti oman, mut vähän pelleili sillä, tiputti ja nosti uudelleen. Oli ihan huolimattomuutta, ei epävarmuutta tms.

Hyppynouto oli nätti, paitsi luovutus oli hieman epämääränen.

Metallissa se yritti sikailla, ja hyvä niin. Pääsin hieman huomauttaa ja vaadin et se tuo kapulan. Otin sit toisen kokonaisen, meni hyvin.

Ruutu oli Zerppasen mielestä tosi hämäävä, kun oli ruutunauha vieressä. Tosi outoo. Jos mä viljelen miljoona tötsää ja nauhaa ja hyppyä, niin kaveri ei ole moksiskaan, mut sit ku on yksi ainoa ruutunauha, ni sit sitä ollaan ihan silmät ymmyrkäisinä. Suora maahanmeno ei toiminut, jäi killittämään ihmeissään ja vasta toka (maahanrrrrkele) tehos.

Luoksarissa tais olla seisominen hieman hidas. Ihme juttu tääkin, täähän on ollut tosi hyvä...

Kaukot oli hienot.

Torstaina treenasin muuten vaan. Oli vähän dingdong fiilis, mut treenasin sit kuitenkin hankalia juttuja.

Eka metallia. Otin luovutusta, palautusta, kantamista sekä kokonaisen noudonkin. Eli kunnon sillisalaatti kaikkee. Meni oikeastaan ihan hienosti.

Sit ruutua. Olin laittanu ruutunauhan vasemmalle ja luoksaritötsät riviin oikealle. Pienellä koiralla oli taas erittäin vaikeaa. Ilmeisesti tällaiset helpot häiriöt on sille vaikeammat ku sellaiset üübervaikeat. Voi tietysti olla, et se keskittyy eri tavalla, kun se huomaa et tässä on jotain ufoa. Helpoissa treeneissä se vaan kattoo et oujee, tuolla on jotain. Ekalla se teki kunnon banaanin ja jäi luoksaritötsän viereen, sain korjattua ja suoraan maahan, JEE, nyt se toimi! Olin ottanu muutaman toiston takaakierron yhteydessä maahanmenoa. Tokalla se jo hahmotti ruudun, mut edelleen meni hieman banaanilla, kolmas oli hyvä. Otin sit vähän viel korjausta, testasin sekä maahanmenoa että stopilla ettei alkais ennakoimaan. Meni hyvin ja etsi hyvin ruutuun.

Luoksarissa tuli taas sama juttu kuin viimeksi, eli stoppi oli tosi hidas. Ekalla otin takapalkalla läpi ja Zero käveli! Mur. Olin tosi epätyytyväinen, mut sit virittelin hieman ja otin uudelleen. Nyt oli ihan siedettävää. Sit virittelin lelulla ja otettiin stoppi, tää oli tosi hidas ni otin uudelleen. Otin muutaman stopin ihan lähietäisyydellä ilman luoksaria, nää meni hyvin, sit hetsasin lelulla ja otin uudestaan, nyt oli hyvä. Voi olla et Zerpalla on nykyään liian matala vire luoksarissa, ku oon liikaa kiinnittäny huomiota vauhdin laskemiseen. Ei taida tääkään olla hyvä juttu. Olisi ehkä kuitenkin parempi, et koira tulee hieman liian lujaa, et ei ehdi pysähtyä ku se et se tulee jo valmiiksi hölkötihölköti-asenteella.

Kaukoja otin kans, nää oli ihan megahyvät! Zerpalla oli tosi korkee vire ja se teki ihan täydelliset vaihdot, jopa i-m oli ihan super, tätä se ei oo ikinä osannu sillai et se vaan putois maahan, mut nyt se sit teki senkin! Otin sekä takapalkalla että ilman, eipä ollut mitään vaikutusta. Mä luulen et lelupalkka tässä ei oo lainkaan hullumpi juttu. Niin kauan ku se ei ala kyttäämään ja tekemään puolittaisia vaihtoja, mut Zerpalla ei oo niin voimakas paimennusvietti...

Tää mun kisavalmistelu on ollut hieman vajavaista, kuten huomaa ja erittäin suunnittelematonta. Jotenkin me ollaan nyt sellaisessa vaiheessa et Zerpan pitäis osata kaikki eikä oo oikeesti mitään semmoista suurempaa juttua, miks ei me voitais onnistua kokeessa. Se on vaan se asenne. Sen takia mä oonkin nyt tehnyt kisanomaista treeniä ja kokoinaisia liikkeitä näin lähellä koetta, haluun testata tätä. Ei meillä mitään menetettävääkään ole.

Mä oon ihan varma, ei, mä tiedän, et Zerppa voi saada ykkösen huomenna, jos se vaan viitsii ja mä tiedän, et se vois saada melko hyvät pisteetkin. Viimeksi se ykkönen ei oikeesti ollut kaukana. Kaukoista olisi 8 riittänyt, jos se vaan ei olis pompannut eteen silloin alussa. Sit toisaalta taas on jotenkin kauhee fiilis, tuntuu et jokin mussa on jo ajat sitten luovuttanut. Aina joku menee pieleen tai tulee muita vastoinkäymisiä. Myös treenimotivaatio on laskenut huolestuttavasti. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa enää hinkata voittajaa, olen kyllästynyt! Ja tuntuu et Zerppakin kaipais jo uusia haasteita.

Mut huomenna. Kaivan taistelutahtoni kaapin nurkasta, oon jämäkkä ja päättäväinen, mutta hyvätuulinen ja kannustava. Eiköhän se siitä.

Ps. Tässä muuten ote sääntökirjasta kaukojen kohdalta:

Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan, että koira ei liiku enempää kuin oman mittansa aloituspaikasta (mihinkään suuntaan). Koiran liikkumat matkat lasketaan yhteen.
Ja tässä Zerpan kaukot:



Mun mielestä se liikkuu eteenpäin joku 10-15 senttiä, onks toi oikeesti hylkäävä virhe? Tuskin se olisi näistä kasia saanut kuitenkaan, mut silti vähän mietityttää tuo, miten noi oikeesti tulkitaan...

Kommentit

  1. Joo aika jännä et noista tuli 0. Mut mä veikkaan, et toi eka vaihto laski arvosanaa johki seiskaan ja i-s vaihdosta lähti pari pistettä ja sit jostain vaik ekasta maahanmenosta/sivulletulosta se ois ottanu jonku puol pistettä ja sit ku alle vitosta ei voi antaa ni se ois siks nolla. Et tavallaa syynä ei ollu vana toi eka vaihto vaan se josti kokonaisuuden osista otti pisteitä. Aika tiukasti kyl tuomaroitu!

    VastaaPoista
  2. Ahaa ja tos oli ilmeisesti kaksoiskäsky tos i-s? Siit ainaki lähti 1p. Et jos se ois kattonu pisteet vaik sillee et eka seisominen -2, kaksoiskäsky i-s -1, i-s vaihdosta -2 ja sit joku juttu viel?

    VastaaPoista
  3. Vai ottaisko se tosta s-i vaihdostaki jotain? Emmä tiedä.

    VastaaPoista
  4. Taii joku 0,5p etujalkojen steppailusta koiran ollessa paikallaan?

    VastaaPoista
  5. Nyt en ihan ymmärrä. Mun logiikan mukaan tosta ekasta m-s vaihdosta olis pitäny lähtee muutama piste ja kaksoiskäskystä -1 p. Mitenniin i-s sit lisäksi -2? Meiltä ei oo kyl ikinä menny niin paljon pisteitä siitä, et koiruus hieman liikuttelee jotain tassua :P

    Ja tuo tuomarihan oli tosi armollinen muuten, mm. luoksarin olis pitäny mennä nollille, kun mä jotain liikutin ku koiruus tuli sivulle. En ite tajunnu ollenkaan, enkä nää sitä videoltakaan... Ja se nimenomaan sanoi et kaukot oli muuten hienot, mut tuo eka vaihto nollas sen. En mä tajuu...

    Vai pitäskö siis mennä pisteitä joka vaihdosta, jos se vähän liikuttelee jotai tassua? Kyllähän mulla olis tarkoitus opettaa sillai kunnolla, mut ei oo mun mielestä ikinä menny noin paljon pisteitä sellaisesta... Vai lähteeköhän muuten pisteitä siitä, kun se kokonaisuudessa liikkuu? Ku eihän tuolla sekatekniikalla voi ikinä tulla sellaista tilannetta, et koira täysin 100% pysyisi paikallaan, ainahan se liikkuu jonkun verran pakostikin. Tän mä tiesin jo silloin ku tän opetin, mut toisaalta on parempi jos koira tekee tasaisesti 8-9 pisteitä, ku se et se tekee sit puolet kisat täysin väärin... Ku Zerolle oli tosi vaikee i-s sillai et tulee eteenpäin...

    VastaaPoista
  6. Täytyy varmaan joku kerta oikeesti jäädä seuraa vaik evl:ää, ku en mä vieläkään aina tajua, miten liikkeet arvostellaan. Vaik eihän siinä mitään, me treenataan kaikki liikkeet niin hyvin kuntoon et ei tarviii miettiä mitään pistemenetyksiä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa