Edelweiss, Edelweiss, ach ich hab dich so gerne.

Zero oli taas superpätevä agilitykoira ja mä olin kerrankin ihan semihyvä ohjaajakin. Sain ahaa-elämyksen mm. siitä, että jalkoja voi käyttää juoksemiseenkin. Oli oikein valaiseva elämys.

Teemana tänään valssit. Rata aika samantapainen kuin toissakerralla se takaaleikkaus/poispäinkääntymishässäkkä. Aluksi olin toivottoman hidas ja rimat lenteli. Sitten treenasin ilman koiraa muutaman kerran, niin rupesi sujumaan. Sain lopuksi tehtyä 15 esteen radankin puhtaasti, radalla oli peräti kolme valssia, hyvä minä! :) Valssissa on tärkeää se, että uskaltaa liikkua reippaasti, lisäksi täytyy tietää askelkuviot ja tietää, mitä on tekemässä. Sit huomasin kans, että Zeron sain paremmin vedettyä mukaan noissa sivuttaishypyissä, jos menin lähelle estettä. Jos ohjasin kaukaa, kaarrokset venyi ja helposti meinas koiruus livahtaa jostain välistä. Pitää siis liikkua rohkeasti eteenpäin ja lähelle esteitä. Oon näköjään aika tehokkaasti unohtanut valssin askelkuviot, tässä mä oon ollut aika hyvä, koska tätä mä oon treenannut tosi paljon. Vähän piti ekaks juosta ympäri kenttää, et muistui mieleen, miten tää menikään.

Hahahahahahaha, tää mun Paintbrush-sähläykseni on niin säälittävä, et mun oli pakko laittaa se tänne teidän naurettavaksenne :'D Koittakaa kestää, hihihihihhii :D

Sit treenattiin vielä keppejä, otin avokulmaa eka nii, et jätin pallon ykkösväliin ja lähetin, sitten kävin näyttämässä ja lähetin. Hyvin se haki, mutta ei kuitenkaan sit ymmärtänyt jatkaa pujottelua. Aika vääntämistä oli, ei tajunnut, vaikka kävin näyttämässä, meni jatkuvasti sit kakkos ja kolmosväliin, vaikka mä seisoin paikallani ku liimattu. Pari hyvää toistoakin oli, lopetin siihen ja otin sit viel pari vauhtipujotteluu ihan suorasta linjasta, tää oli hyvä ja kivaa. Täytyy varmaan aloittaa ihan vaan loivasta kulmasta eka ja suurentaa sitten, tää pallo ykkösväliin -juttu ei näytä toimivan Zerolla. Jollain koiralla mä olin joskus saanut aika hyvät kepit tällä tavalla...

PS. Mistä johtuu, et aina ku mä treenaan valssia, mul alkaa Edelweiss soimaan päässä?! Tosi ärsyttävää, vaikka se hieno kappale onkin :)

Kuva

Kommentit

  1. Mä yritin kans Saran kanssa tota pallo ekassa keppivälissä -systeemiä, ei toiminut. Kepeillä ei valitettavasti ole oikotietä onneen, vaan toistoja, toistoja, toistoja ja vielä lisää toistoja pikku hiljaa vaikeuttaen kulmaa. Siinä se salaisuus piilee.

    VastaaPoista
  2. Joo, mä totesin saman tän treenin jälkeen :) Mä oon kyl kokeillut tota aiemminkin, en muista millä koiralla, mut sillä se muistaakseni kyl toimi, ei niistä kepeistä ihan superhyvät tullu, mut osas hakee oikeaan väliin hankalimmistakin kulmista. Mut pitää edetä hitaasti ja vähitellen suurentaa kulmaa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa