Kyl siitä viel tokokoira tulee!

Jee, mä löysin monta uutta treenipaikkaa! Mä perun kaikki sanani treenipaikkojen vähyydestä! (kaikki sanani, paitsi se siitä hiekotuksen puutteesta huom!)

Jokiniemen koulun parkkis on aika iso, mutta aika pimeä. Rakennusten toisella puolella on hieman valoisampi parkkis, jossa tosin oli autoja.
Sit mä kävin Tikkurilan lukion takapihalla, se ei ollut varsinainen kenttä,  enemmin sellai L:n muotoinen leveä katu, mutta se oli tosi kirkkaasti valaistu eikä tippaakaan liukas. Mikroskooppinen osa siitä oli jopa hiekotettu. Lisäksi se sijaitsee mukavasti suojassa joka paikalta, ni voin treenata rauhassa urpoilijoilta.
Sit saman firman etuparkkis on todella iso, se oli varsinainen löytö! Se on tosi hyvin valaistu, näkee hyvin näin illallakin. Ainoo miinus on se, että sekin on hieman liukas siinä missä autot aina kulkee. Kuitenkin siinä mahtuu hyvin ottaa evl:nkin liikkeitä.
Sit mä löysin tosi kivan paikan peruskoulun ja lukion välillä. Se on auraamaton futiskenttä, mut siinä on kunnon valot. Se pitää tsekata kyl lumen sulattua. Saattaa tietysti olla, että paikka on mukuloiden varaama sit iltaisin, mut pitää käydä tarkistamassa. Se vaikutti tosi mukavalta treenipaikalta.

Okei, mutta asiaan. Ohjelmassa ruutua, kaukot, luoksari, jääviä ja seuraamista. Metallin jouduin jättämään pois, koska metalli oli liian kylmä. Se tarttui omiinkin sormiin inhottavasti :( Täytyy varmaan ommella kapulalle joku villapaita, ettei se jäädy :)

Ruutu


Pohdittuani asiaa pari päivää kokeilin nyt kosketusalustaa. Ennen treenejä otin muutaman toiston keittiössä - hyvin muisti. Ruudun kanssa se toimi oikein hyvin, ampui sinne suoraan ja empimättä. Ekat pari toistoa sanoin sille tutun käskyn "koske", sen jälkeen käskytin suoraan ruutuun, eikä kyllä epäröinyt yhtään. Pidensin matkaa joka kerta, vikalla tein radikaalisen ratkaisun ja siirryin suoraan 20 metrin päähän. Oli tosi hieno. Juuri sellainen kuin toivoisin.

Ongelma tässä voi olla se, että se tuijottaa vaan suoraan sitä alustaa, eikä kiinnitä niinkään huomiota niihin tötsiin. Luulen, että mun pitää melko nopeasti häivyttää se pois tai ainakin pienentää se. Tuosta voi myös tulla ikuisuusprojekti. Tiedän monia, jotka pitää alustan aina mukana treeneissä tai muistuttavat koiraa aina välillä sillä koko loppuelämän. Häivyttäminenkin voi olla haastavaa, kuten jo aikoinaan kontakteilla huomasin. Loppujen lopuksihan mä tein niin, että mä otin koko härvelin vaan kerralla pois ja aloitin oikeastaan alusta naksuttelun siitä, kun tarjosi oikeaa paikkaa.

Mut katotaan nyt. Mä jatkan nyt vähän aikaa tällä. Mulla on kuun loppuun asti aikaa. Jos ei toimi, sit mä hautaan tän lopullisesti.

Kaukot


Jälleen maahan-seiso. Oli hankalaakin hankalaa. Meinasi jo uskoakin loppua kesken. Huoh. Aluksi piti tehdä monen monta toistoa, ennen kuin meni pari kertaa hyvin. Ilman mun apuja se edelleen siirtää takajalkoja. Jossain välissä saatiin sit muutaama aika hyvä toisto ja jopa ilman mun käsiapuja. Kuitenkin se meinaa sit siirtää etujalkoja taakse, jos ei siirrä takajalkoja eteenpäin. Sit kuitenkin taas sortu vähän ajan päästä samaan epämääräiseen vaihtoon kuin ennen. Kokeilin myös niin, että ohjaan sen makaamaan lytyssä, mutta se ei yksinkertaisesti toimi. En saa sitä menemään makuulle lyttyyn. Jos saisin, se todennäköisesti nousisi täysin liikkumatta seisomaan. Mut ei onnistu. On todennäköisesti helpompi saada se seisomaan yliojentuneena... Pahus, kun sen pitää olla niin huonosti kulmautunut :(

Luoksari

Otin taas seisomista takapalkalla. Ekalla vapautin suoraan, tokalla pysäytin, oli todella hieno stoppi!!! Kolmannella vein pallon, kun koiruus oli valmiiksi maassa, edellisillä vietiin siis yhdessä. Stoppi jälleen tosi makea. Lopuksi tein vielä niin, että olin vievinäni pallon taakse, mutta tunginkin taskuun. Jälleen tosi hieno stoppi ja Zero kääntyi taakse, kun huusin jes. En oo varma tajusko se edes, että mä heitin pallon. Vielä jos oppisin heittämään suoraan sen taakse, olisi täydellistä. Otin lopuksi vielä suoran palkan, jotta sillä säilyisi muistikuva pallosta takana.

Ekaa kertaa rupesin tosin pohtii, onko tuo sittenkin liian hidas. Meneeköhän tää jo liioitteluksi? Kuinka hidas saa hidas olla?

Jäävit


Otin ilman seuraamista pelkkää istumista ja maahanmenoa. Ei sekoittanut yhtään, no problem. Tätä voisi varmaan ottaa ihan seuraamisessakin, mutta en ota riskiä nyt. Sitten otin liikkeestä istu, oli tosi hieno. Sit tein vielä istumisen paikallaoloa. Tein kunnon häiriön, mulla oli lelu oikeassa kädessä ja pyrähdin juoksuun, juuri kun olin sen kohdalla. Ekalla se nousi, sanoin hups ja istutin uudelleen. Sit sillä vähän nytkähti peppu, vikalla se istui kuin tatti, vaikka heiluin, pyöritin lelua, hihkuin ja pompin. Hyvä Zerppanen!

Seuraaminen


Otin tosi lyhyitä pätkiä. Naksutin oikeasta paikasta. Se koskettaa mun jalkaa, muttei paina. Edelleen seilasi, en oo varma edistyttiinkö nyt kauheesti vielä tämän treenin aikana. Lopuksi palkkasin vielä muutaman sivulletulon suoraan. Ekat kaksi oli ihan kamalia, tarjosi ihan mitä sattu. Kun olin vähän, et hupsistakeikkaa, mitä ihmettä, se alkoi tehdä töitä. Ihme sika.

Olipa taas multitreenit. Mut kyl mä luulen, et Zerosta viel tokokoira tulee. Mut kaukokoira siit ei kyl tuu. Mä saan viel harmaita hiuksia ja painajaisia tuosta seisomisesta! :(



Lisäyksenä vielä:

Huomenna treenataan
- Ohjattua kisamitoilla
- Jatketaan ruutua kosketusalustalla
- EI istumista
- seuraamisessa jotai muuta ku suoraa :P
- hyppynoutoa tai metallia

Viikonloppuna vois kokeilla kisanomaisesti vähän enemmän liikkeitä yhdessä, kolme-neljä. Sillai, et jätän lelut ja namit reppuun ja teen liikkeet putkeen palkkaamatta. Näistä vois valita: 
- seuraaminen
- liikkeestä istu
- hyppynouto
- metalli
- avo-kaukot
Sit näitä liikkeitä vois sen jälkeen tehdä osina, sillai et pääsen palkkaamaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa